Good evening! Tässä postaus eiliseltä, nukahdin ennenkö ehdin julkaista, siksi päivän myöhässä :D
This is it. Vein tänään V:n kentälle ja voi sitä fiilistä.Viikon ajan, joka aamu herätessäni olen katsonut unista vieruskaveriani ja yrittänyt tallentaa kuvaa mieleeni kuvitellen, että se lievittää ikävää. Luulin siis psyykanneeni lähtötilanteeseen hyvin, mutta jouduin nöyrtymään: ei tähän oikeastaan voinut varautua. Olen sen verran impulsiivinen luonne, että keskimäärin kuukauden aikana vuodattamistani kyyneleistä voisi askarrella aina pienen suihkulähteen. Tänään kuitenkin ylsin jo kahluualtaan tasolle.
Aamupäivän koitoksen jälkeen päivä sujui muiden askareiden parissa, enkä ehtinyt paljoa harmittelemaan. Mamman helmoihin palaaminen pitkästä aikaa tuntui mukavalta ja juoruamista riitti. Ryhdistäydyttiin jopa salille pariksi tunniksi, mikä piti ajatukset hyvin poissa aamupäivän herkistä tunnelmista. Kuitenkin nyt illan tullen, kun on aika rauhottua omiin oloihin, tuntuu tukalalta. Varmasti nää hetket arjessa, mitkä on tottunut olemaan toisen kanssa, on niitä tyhjyyttään ammottavia aluksi. Tulevat pari viikkoa tuntuu tällä hetkellä uhkaavilta, kun kaverit on jo kouluissa ja töissä, itse vaan palloilen päivät vailla tekemistä odottaen lähtöpäivää kun kuuta nousevaa. Noh, leuka pystyyn! Uskon ja toivon, että tää on nyt koko vuoden vaikein päivä ja suunta on vaan ylöspäin. Pakkohan tähän etäisyyteen ja tilanteeseen on sopeutua kuten muihinkin, tuntuu vaan rankalta nyt!
Näihin tunnelmiin, nyt nukkumaan itikoiden valtaamaan makkariin (kiitos äiti kun jätät aina valot päälle ja ikkunan levälleen, "viileässä tulee hyvin uni")!
No comments:
Post a Comment