5 DAYS

Viikonloppu taas takana ja viisi päivää lähtöön!

Kaapin pohjalta pengottu untuvatakki tuli todella tarpeeseen, kun pihajuhliamme koetteli eilen peräti kymmenen lämpöasteen ja kaatosateen säärintama, huh! Telttoihin oli kyllä laitettu lämmittimet, muttei niistä tainnut olla mitään hyötyä, jollet istunut yhden vieressä. Siinä sitten sormet hytisten grillailtiin ja siemailtiin kuutisenkymmenen vieraan kera. Stage oli vapaa ja elävää musiikkia kuultiin paljon, jouduimpa minäkin isäni kiristyksestä (taas) mikin varteen. Kylmyydestä huolimatta ilmapiiri oli lämpöinen ja ihmiset tuntuivat viihtyvän, tunnelmaa loivat kivasti lyhdyt ja ulkotulet :)

Untuvatakki vaihtui kepeämpään!

Loppuillasta sitten nuoremman porukan kanssa päätettiin suunnata kaupunkiin päin Jyrään, Heinolan ainokaiseen yökerhoon! Täytyy sanoa, että vaikka porukkaa oli aika vähän, meininki oli superrento ja hauska :) Tanssilattialla sai reivata aivan rauhassa ja miten tahtoi, eikä ketään tuttuja ollut näköpiirissä. Kivaa vaihtelua sekin! Kaiken lisäksi DJ soitteli jatkuvasti hyviä tanssibiisejä, kun esimerkiksi Tampereella moni paikka täyttyy ainakin itselleni ei-niin-mieluisasta remix-renkutuksesta. Illan tietty kruunasi surullisenkin perinteinen kebabreissu, jostain syystä aina pilkun jälkeen korot tuntuvat kopisevan moisten puljujen suuntaan, siitä ei tunnu pääsevän mihinkään! Mutta mukiinmenevä ilta oli kyllä :)

Nyt illalla luvassa laiskottelua ja itsensä kokoamista. V:n poissaolon takia viikko on tuntunut tosi rankalta. Taukoamattomasta kamppailusta huolimatta en saa itseäni ohjelmoitua siihen moodiin, etten enää tiedä poikaystäväni elämästä juuri mitään. Inhottavinta on, että myös kroppani reagoi tähän jatkuvaan stressaamiseen. Sen lisäksi, että kaikki ajatukseni fokusoituvat epäolennaiseen ylihuolehtimiseen, olo on myös fyysisesti epämukava. Masussa kiertää, päätä särkee, uni ei tule, eikä ollenkaan nälätä. Superkurjaa. En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. 

Haluaisin kovasti uskoa siihen, että ensimmäinen viikko on varmasti se pahin ja nyt takana. Mutta toisaalta, nyt on kulunut vasta yksi viikko ja olo vain kurjistuu. Pakkohan tässä on joku pohja olla, milloin se tulee vastaan? Jo torstaina olin sitä mieltä, että suunta ei voi olla vain ylöspäin, mutta mahalasku on vain jatkunut jatkumistaan.  Lasken toivoni siihen, että tähän tunteeseen tottuu, ja tilanne muuttuu kunhan pääsen Southamptoniin uusiin kuvioihin. Lahdessa olo on tuntunut niin tappavan tasaiselta, ja aikaa turhien asioiden pyörittelyyn on ollut liikaa. 

Nyt keskitän voimani syömiseen, sen jälkeen ohjelmassa on sen surullisenkuuluisan SISUN etsiskelyä.