Mä voin hetkeäkään epäröimättä sanoa, että mulla oli aivan mahtava juhannus ja juuri näitä mä haluan elämältäni lisää. Onhan rauhallinen mökkijuhannus oma ihana juttunsa, mutta kyllä näillä tajunnanräjäyttävillä reissuilla loihditut muistot elää pitkään (ja jotkut liiankin sitkeästi)! Osan jaan täällä blogissa, loput haalistukoon osallisten muistista mahdollisimman pian.
Saapumispäivä. Paikan löytäminen leirintäalueelta oli mahdotonta ja lopulta sain matalan majani peruutettua parkkiruutuun joka ei neljän itsepäisen järkkärin mukaan ollut edes parkkiruutu. Mutta mahduimpas. Heinolan mimmit oli hankkineet meille tiimipaidat, joita keittiösaksien voimin tuunailtiin iltaa varten siinä juhannusfiilingeissä. Paitojen sanoma jääköön salaisuudeksi.
Viikonlopun odotetuin keikka! Aina kun nään Ruudolfin mut valtaa viimeksi 15-vuotiaana koettu "apuamäkuolen"-Backstreet Boys mania. Tälläkin kertaa jouduin ottamaan happea pariinkin kertaan, ja puhelimesta löytyy video missä ilmoitan että nyt ei kyllä kiljuta kun se on kauheen noloa. Tällä hetkellä ääntä ei lähde pihaustakaan, eli oltiin sit varmaan aika noloja.
Festarialueelta dallailtiin välillä telttapaikoille lataamaan puhelimia (mulla oli varmaan koko helkkarin alueen ainoa autolaturi, ois alun alkaenkin pitäny periä siitä maksua!), omia akkuja ja ehkä myös joskus taskumatteja. Mustelmat on säärissä edelleen, aika symmetriset eikö!?
Kaikkia humalaisia höynäytettiin benjiin, mihin meidänkin seurueesta aika moni uskaltautui. Mä en tietenkään mennyt koska olen järkevä ja rauhallinen (kinusin ja jauhoin tunnin hyppäämisestä kunnes uskoin etten selkäongelmieni takia saa hypätä). Ehkä ensi elämässä, mutta upeelta se näytti ja kuulosti, hyvä tytöt!
Länsisiiven parvekenäköala.
Semisumuinen kuva (lienee aurinkorasvaa linssissä), mutta niin oli välillä jututkin. Tässä siis me tytöt ja Axen ihanat astronautit. Väitän että ne pyörtyi tohon kuumuuteen ennen iltaa.
Rakkautta jo vuodesta en muista, mutta sitä parasta <3
Jonkun sotkuisen älypään auto, en tunne. Seppele on tietty vaan rekvisiittaa...
Sunnuntaiaamu valkenee, lähempänä ysiä leiri hiljenee. Jännä, levollinen fiilis.
Meidän leirin nimi oli Kotkanpesä, koska asuttiin ton vartiotornin juurella. Meistä siis piti joku keltaliivi erityishuolta 24/7, käytiin myös tuolla tornissa juttusilla ja sieltä tuli biisitoiveitakin.
Lähtötohinoissa me päätettiin ottaa myös muistokuva. Siis Minä ja Kotkanpesän asukit.
Reissussa vuodatettiin hikeä ja ilonkyyneliä, verta ei onneksi. Me mietittiin kotimatkalla, että nää on niitä reissuja mitä ei osaa kaivata jos niitä ei tee: rutiinielämään on niin helppo olla tyytyväinen. Mutta sit kun omassa petissään pohdiskelee tällaisen autossa nuhjuisena nukutun ja vatsalihakset kipeeksi nauretun huippuhurmioreissun jälkeen, voi silmät ummistaa aina ihan epätavallisen onnellisena. Mulla kesti aika kauan tajuta se. Eli menkää, tehkää, kokekaa. Elämä on ihanaa, toivottavasti teilläkin oli aivan huippujuhannus! :)
