29 March 2014

ANNA BLUME

Kuten jo viikko sitten vähän uhkailinkin on mun jokaisesta viikonlopusta ainakin yksi päivä pyhitetty brunssille. Ja paino sanalla päivä, pöydästä saa nousta vasta auringon laskiessa. 

Käytiin Aleksandran kanssa viime sunnuntaichillailuissa testaamassa paljon puhuttu Anna Blumen brunssi (Kollwitzstrasse 83) ja täytyy tunnustaa että ateria on maineensa veroinen. Herkuteltiin kolmikerrokinen brunssilautanen kahdestaan ja kinaa tuli ainoastaan brie-juustosta - muuten herkkuja riitti ihan huonovointisuuteen asti. Koko lysti alle kahdella kympillä. En tiedä kumpaa rakastan enemmän, ruokaa vai Berliiniä. 

Katsotaan maistuuko brunssi vielä paremmalta tänä viikonloppuna, jos se nyt mitenkään on mahdollista:   mun suunnitelmana on nimittäin nautiskella ja rentoutua sen sijaan, että sunnuntaibrunssi olis vaan osa pakollista klubinjälkeistä hengissäselviämisstrategiaa.


25 March 2014

MUSTA IKUISUUSPROJEKTI X 3

wool hat!


Mulla on kolme ikuisuusprojektia. Ja ei, nyt en tarkoita terveellisen elämäntavan tai lukuharrastuksen aloittamista. Enkä myöskään korulaatikon siivoamista tai ikkunoiden pesua. Tiedättekö, kun välillä tuntuu että juuri se mitä kuollakseen metsästää killuu joka ikisen vastaantulijan päällä? Sellainen välttämättömyys mikä on pakko saada, mutta mikä on kiven alla just silloin kun sitä tarvii. Vastalauseena kaikille keväthömpötyksille siis lista pakollisista mustista, mitä mä en koskaan löydä.

Mun listan kärjessä on ehdottomasti nahkahousut. Voihan hiki ja kyynel kuinka monet mä olen sovittanut. Niitä on kun sieniä sateella joka ikisessä vähänkään ajan hermolla olevassa putiikissa, mutta yhdetkään niistä ei halua tehdä yhteistyötä. Kaikkien lahkeet jää puoleen sääreen ja vyötärö liian matalaksi ja ei, se ei näytä hyvältä. 

Villainen lierihattu. Hennesissähän näitä on mut ei vaan mun päähän. Myöskin kirpparit koluttu läpi, kaikki repsottaa ja lerpattaa väärästä paikasta eikä musta varmaan koskaan tuu Audrey Hepburnin näköistä. Tällähän sen sais eiks niin? 

Villakangastakki, toisin sanoen investointitakki. Olisin valmis maksamaan tästä pienen omaisuuden, jos löytäisin hyvin istuvan, sopivan mittaisen ja laadukkaan villakangastakin. Täytyy jättää varmaan ensi vuoteen, mutta jos mä joskus aion tän löytää täytyy varmaan pitää silmät auki ympäri vuoden. You never know. 

24 March 2014

HOLY CITY SAY WHAT

Mälsä päivä, satoi vettä, holy city. 

Mä haluan jotain väriä elämään. Ei voi koko kevättä kulkea kun hautajaisiin ois matkalla. Silti kun mä meen kaupoille käteen tarttuu vaan mustaa ja harmaata. Voihan HARMAUS. Ehkä se on vaan tää ilma?

LAZY SUNDAY

Berliiniin muutettuani oon huomannut, että tykkään sunnuntaista yhä enemmän ja enemmän. Tänään en perinteisen brunssille raahautumisen lisäksi operoinut yhtikäs mitään, mikä teki päivästä täydellisen. Paitsi että kyllä se brunssikin vaati voimia.

Täällä sunnuntai jotenkin saavuttaa viikonpäivänä ansaitsemansa arvon, kun on ensin viilettänyt kuusi päivää tukka putkella ja tuli hännän alla ja mitä näitä nyt oli, hyötykäyttäen pesukoneen pyörimisajan bloggaamiseen ja lounastauot juoksevien asioiden hoitamiseen. Sunnuntaista tulee ihan omaa luokkaansa. Ehkä alan myös tulla vanhaksi, kun joskus parasta tekemistä on olla toimettomana.

Näin ihanan tehottoman päivän jälkeen on kiva painaa uudella draivilla töihin. Kauniita unia!

22 March 2014

@ SPREEGOLD

Näin lauantaiaamun kunniaksi palaan viikontakaisiin brunssitunnelmiin. Mulla on muodostunut tavaksi syödä täällä ainakin brunssi viikossa, koska jostain kumman syystä lauantai- ja sunnuntaiaamuina väsymys usein painaa ja houkuttelevia opiskelijabudjetin paikkoja on täällä kuin sieniä sateella...

Spreegold on ihan mun kodin lähellä Schönhauser Alleella: hyvällä maulla laitettu paikka herkullisen ruoan kera! Hintataso ei ole Berliinin halvimmasta päästä (=Suomen hinnat), mutta sodassa ja brunssilla kaikki on sallittua eikö niin. Tai ylipäätään sodassa ja ruoassa. 

Syötiin veljen kanssa niin hyvät setit että huh, mä päädyin ranskalaiseen aamiaiseen mikä oli oikeastaan pelkkää juustoa juuston perään, mutta mullehan se sopi. Parit pirtelökierroksetkin sokerina kakun päällä, niin ettei jätetty turhaa spekuloimisen varaa meidän shoppailureissun menestykseen. Sovituskopeissa sompaillessani en muistaakseni saanut yksistäkään housuista nappia kiinni ja lopulta luovutin. Ostin hatun.

21 March 2014

FIILISTELYÄ

Ne joita kyllästyttää ylitsevuotavainen hehkutus elämän siisteydestä, suosittelen palaamaan Facebookiin: luvassa päänsärkyä!

Mä oon tällä viikolla syönyt kaks sushi all you can eatia, eli muutun pian kalaksi. Oon käynyt myös jazz-klubilla kuuntelemassa mieletöntä livejammailua punaviinilasillisen kera. Ehdin myös Kreuzbergiin street food marketille, missä päädyin syömään lopulta fish & chips koska valinnanvaraa oli liikaa. Tänään oli 22 astetta lämmintä ja syötiin lounas terassilla. Toimistossa on kattoikkuna.

Sitten, yhtenä iltana mä istuin metrossa ja joku random mies alkoi soittamaan kitaraa. Sattumalta olin juuri nauttinut mojiton joten aloin laulaa Knocking on heavens dooria. Metron toisesta päästä käveli joku mimmi, joka penkoi laukustaan viulun ja alkoi soittaa. Siinä me sitten karkeloitiin niin kauan, että missasin kaksi kertaa oman pysäkin ja ajoin lopulta ympäri Berliiniä. Kaikki taputti ja meillä oli hauskaa. Torstaiyönä. Only in Berlin.

Voisko elämä mitenkään tuntua kivemmalta? Kotona istuminen tuntuu niin järkyttävältä ajan tuhlaukselta etten meinaa malttaa istahtaa koneen ääreen. Tänään mä lähden taas seikkailemaan.

Seikkailkaa tekin!

Kuva edelliseltä seikkailulta Amsterdamista.

18 March 2014

"LE TOTAL LOOK DENIM D'ESSI"

Vielä Berliinissä henki pihisee! Takana melkoinen seikkailuviikko, mä alan oikeasti miettiä missä menee sosiaalisen elämän vilkkauden raja? Siis voiko maailmasta loppua aika? Harmittaa kun blogi ei meinaa pysyä mukana mun käänteissä. Nyt siis hyväksikäytän pyykkikoneen pyörimisajan tehokkaasti ennenkuin ryntään maailmalle.

Tällä kertaa vähän jännemmissä merkeissä! Musta tehtiin pienimuotoinen juttu duunissa Zalando Ranskan muotiblogiin, missä ruoditaan muun muodin lisäksi silloin tällöin työntekijöiden tyylejä. Juttuun pääset tästä klik!


Mä mietin pääni puhki mitä  päälleeni laittaisin - ongelmana kun ei yleensä ole asujen vaan kuvien puute, niin luulin jotenkin panostavani tähän. Päädyin lopulta melko helppoon mutta omaa silmää miellyttävään kokonaisuuteen: denim ja neutraalit ei petä koskaan, mutta farkkujen kukkakuosi ja hennesistä löytämäni hapsulaukku toi mielestäni sopivan maustetujauksen muuten basiciin asuun! 

11 March 2014

VIVA SWEET SPRING

Tää päivä on kulunut pipinä sängyn pohjalla, mikä tarkoittaa sitä että mulla on ollut harvinaisen paljon aikaa upota suloisiin kevätaatoksiin. Avasin välillä ikkunan vaan hengittääkseni ilmaa, mikä tuoksui kesälle. Kuuntelin hyvää musiikkia. Kadut tulvii valoisana vilkkaana ihmisiä ja tänäänkin mun teki mieli lähteä vaan haahuilemaan ulos vaikka ihan pää kainalossa (ei äiti en lähtenyt). Ootan tätä viikonloppua kun etelänmatkaa ja sama innostus koskee koko tulevaa puolivuotista, selvä kevään merkki. Ah! 

Virallisen kevätkauden avajaisiksi ulkoilutin sunnuntaina räikeää kukkatakkia joka synkkasi täydellisesti mun pirskahtelevan ja väsyneenonnellisen mielialan kanssa. Ei ihan tyypillinen palanen mun vaatekaappia mutta must-have Berliinin kevätrientoihin, viihdyin hyvin. Mitäs sanotte!? 

10 March 2014

SMILE

Klubilta saatuun leimaan tiivistyy hyvin koko viikonlopun fiilikset. Kolme päivää kului taas aika perinteisellä kaavalla, jonka muuttujista kuitenkin aina syntyy omanlaisensa hyvä soppa! 

Eilen siis suunnaksi otettiin etkot Adrin luona ja siitä sitten porukalla yöhön. Pientä lisäjännitystä tuo aina osallistujien määrä ja temperamentti, Berliinin valehtelematta loppumaton klubitarjonta ja se, että yks tykkää teknosta ja toinen vihaa sitä, kolmannella on korkkarit ja neljäs ei varmana halua mihinkään hienostelumestaan. Noh, onneks etäisyydet on täällä niin pitkät että metrossa kerkeää aina hioa strategiaa: mikä lopulta oli täydellistäkin täydellisempi. Löydettiin ihan mieletön klubi, mikä varmana jää mun kestosuosikiksi, Chalet. Sellainen sokkeloinen mysteerinen talo mihin voi mennä eksymään, kaunis puutarha. En malta oottaa kesää, kun kaikilla klubeilla on myös pihatot auki. Shortsit, aurinko, musiikki, apua!

Perinteitä kunnioittaen tanssahdeltiin aamun ei-niin-pikkutunneille asti ja sunnuntai kului kotona chillaillen. Ennen auringonlaskua (huom täällä on melkein kesä, +15) ehdittiin kuitenkin juuri ja juuri brunssihamppareille Kreuzburgeriin, highly recommended! Sunnuntait täällä on ihan omaa luokkaansa. Heräät eikä sulla oo kiire minnekään ja ja voit vaan lähteä ulos löytääksees jotain uutta. Mä näytän varmana ihan riemuidiootilta kun jammailen sekä napit että hymy korvissa ja kamera kaulassa tuolla ihmettelemässä. 

Ainut asia mikä ei hymyilytä on mun pyykkikorista lähtevä katku. Koluttuani kaiken maailman kapakoita harkitsen rakentavani mun klubivaatteille jonkin painesäiliön. 


08 March 2014

BACK ON TRACK

Ihan mahtavaa lauantaita kaikille! 

Viikko hurahti ihan käsistä. Nyt alan palata normaaliin siitä riemusta minkä sara tulollaan aiheutti ja samalla siitä murheesta minkä kotiin mennessään jätti taakseen. Olin niin älyttömän ihanaa, ihan sydäntä puristaa kun mietin. Mut onneks ystävien kanssa aika ei koskaan lopu. Kerron seikkailuista enemmän kunhan saan kuvat käytyä läpi!

Nyt voin ilokseni ilmoittaa, että Berliinissä viisitoista lämpöastetta ja meitä lähdössä iso mimmijengi ensin kaupungille ja sitten yöhön. Ei siis mikään ennenkuulumaton suunnitelma, mutta oon niin innoissani että luulis luvassa olevan jotain tajunnanräjäyttävää! Ehkä onkin, sen verran temperamenttinen sakki liikkeellä. Berliinissä jokainen viikonloppu aina jännittää ja on erilainen, sitä mä täällä rakastan.

Nauttikaa viikonlopusta x 

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS