Noniin!
Toiminnantäyteinen, mutta lopulta haikea päivä. Vihdoin alkaa olla kaikki käytännön asiat taputeltu! Hain ompelijalta tulevat bileet mielessä lyhennyttämäni mekon, vein vielä viimeiset kengät suutarille matkakuntoon laitettavaksi ja sain opintolaina-asiat vihdoin kuntoon. Vakuutusneuvojan kanssa tunnin väännettyäni sain kuulla, että minulle tuskin edes myönnetään laajennettua matkavakuutusta, koska olen jo parikymppisenä niin sairas päästä varpaisiin. Eli eikun siis tuulta purjeisiin ja Englantiin soheltamaan! Täti kuitenkin sanoi, että toivoa on vielä. Nyt vain odottelen niiden surullisen kuuluisien vakuutuslääkärien lausuntoa...
Tänään tuli vietettyä varmaan ekaa kertaa tämän kahden viikon sisällä myös laatuaikaa äidin kanssa, ilman mitään nipotuksia tai naputuksia. Pikkuhiljaa kun pakollisia asioita on saanut hoidettua ja oma stressini alkaa laantua, ilmapiirikin kevenee kummasti ;) Laiteltiin kahvipöytää valmiiksi, kun V:n äiti tuli tyttärensä kanssa käymään. Ollaan seurusteltu jo pari vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen tämän laatuinen kyläily. Sinänsä hassua, kun V itse ei ole edes maisemissa! Mutta toisaalta, olemme kuuluneet toistemme elämään jo aika kauan ja vietämme paljon aikaa toistemme vanhempien luona. Joten tuntuuhan se lopulta aika luontevalta ja kivalta, jos "appivanhemmatkin" edes tuntevat toisensa :)
Kun päivä kääntyi iltaan, haikeuskin alkoi pikkuhiljaa hiipiä mukaan kuvioihin. Hyvästeltyäni V:n äidin ja siskon suuntasin rakkaimpieni tyttöjen luo. Näiden upeiden naisten seurassa on vaan niin kertakaikkisen hyvä olla. Ollaan kaikki erilaisia, silti niin samanlaisia. Asutaan kaukana toisistamme, mutta aina tavatessamme tuntuu, ettei välimatkaa olisi ollutkaan. En usko, että tulen koskaan löytämään yhtä rakkaita ystäviä, kenen seurassa ei tarvitse olla yhtään mitään. Ensin juteltiin, naurettiin ja juoruttiin. Kun kello läheni puolta yötä, tunnelma alkoi hiljetä lähtöni lähetessä. Lopulta sitten itkettiin. Luulin olevani niin iso tyttö, että itkut on itketty, mutta ei. Tulee aivan järkyttävä ikävä, ja jopa pelottaa, että mitä sitten jos pakahtuu ikävään. Nyt ymmärrän, mitä vaihtoon aiemmin lähtenyt tuttavani tarkoitti kehottaessaan minua nauttimaan viimeisistä päivistä Suomessa läheisteni kanssa, jotta olisin vahvempi kaukana kokoa. Näin olen onneksi tehnyt. Kauniita unia :)
No comments:
Post a Comment