16 September 2012

SOFT SUNDAY

En ole koskaan osannut päättää, pidänkö sunnuntaipäivistä vai en. Periaatteessa en, koska sunnuntaisin usein kehittää itselleen sellaisen lost-tunteen, kun ei ole mitään merkittävää tekemistä tai aikatauluja. Täällä tunnetta boostaa tietty se, että olen ollut kaupungissa vasta vuorokauden, enkä todellakaan tiedä miten päin täällä pitäisi olla! Toisaalta aion oppia kääntämään sunnuntaifiiliksen hyväksi, ja nauttia siitä, että voi tehdä mitä ikinä haluaa. Vaikka päähäni yritti tänään ahtautua sunnuntaifiilis, päivä oli kaikin tavoin kiva :)

Huoneessani oli yöllä niin kylmä, että nukuin kokonaan peiton alla muumioituneena, hengittäen vain peitosta muovaamani kolon kautta :D Olen kuullut tästä brittien rakentamisesta hurjia tarinoita, mutta toivon, että se on myös tottumiskysymys. Äiti käskisi pukea päälle muutakin kuin unihortsit, joten saatan asennemuutoksen lisäksi joutua panostamaan myös yöpukeutumiseen, koska ilma tuskin tästä lämpenee. Nukuin kuitenkin pitkään, reissuväsymys tuntuu painavan silti vieläkin (kello on tätä aikaa vasta kahdeksan, ja olen jo aivan valmis yöpuulle!). Aamu alkoi sitten jälkiuuninapeilla, onneksi ostin niitä kentältä! Odotan vai kammolla niiden loppumista, paikallinen leipätarjonta kun ei oikein sytytä.. Olen muutenkin vähän ymmälläni lähikauppani ruokavalikoimasta. Tarjolla on kyllä kaikkea hyvää, mutta esimerkiksi leivänpäällisiä ja jogurttia valitessani heräsin siihen todellisuuteen, että täällä ei todellakaan tiedetä, mitä sana light todella tarkoittaa! Paikallinen light on suomalainen deluxe, ja yhdestä juustoslicesta riittää ainakin itselleni neljälle leivälle. Täytyypä tottua ja vaikka puolittaa annoksia :) "Aamupalan" jälkeen kello lähestyi kahta, ja Paula ja Luis tulivat kämppäni kautta. Täytimme yhdessä tarkastuslapun, missä piti raportoida huoneen nykyinen kunto. Heräsin taas siihen, että sanastossa on paljon parantamisen varaa, itse kun tunnistin listasta ehkä sanat door ja floor, loput viisikymmentä piti arvata. No, toivottavasti se meni edes sinne päin! 

Lähtiessämme vihdoin kaupungille, suunnitelmissa oli kulkea Primarkin läpi ja jatkaa siitä West Quay-ostoskeskukseen syömään ja katselemaan. Lopulta päivä kulki niin, että vietimme Primarkissa yli kaksi tuntia tajutaksemme, että paikalliset kaupat sulkevat sunnuntaisin jo viideltä. Läpikulkumatkamme päättyi siis valomerkkiin :D Olin etukäteen vannonut itselleni, etten tue moista "rättikauppaa" punnallakaan, mutta eihän nainen kertakaikkiaan VOI vastustaa sitä. Vaatteet ovat lähes ilmaisia, ja lisäksi hyvännäköisiä. Tällä on tietty myös kääntöpuolensa. Minulla on usein tapana vaatetta ostaessani tehdä laatutarkastus; käyn läpi saumat sun muut ja hypistelen vaatetta varmistuakseni sen virheettömyydestä. Primarkissa päätin jättää tarkastukset sikseen, koska voin kertoa, ettei yksikään tuote olisi analyysiani läpäissyt! Kyse ei siis ole mistään laadukkaista perusvaatteista, mutta ajan hermolla suunnitelluista, kivannäköisistä trendituotteista. Tähän voisi vaikka todeta, että ei se laatu vaan se määrä...

Koska pyörähdyksemme Primarkissa venähti niin pitkäksi että suunnittelemamme ruokapaikka olikin jo suljettu, päädyimme sudennälkäisinä ja shoppailun turruttamina Burger Kingiin. Siinä masut niin täyteen, että vaihdoimme yhteistuumin suunnittelemamme kävelyretken päiväuniin. Tässä sitä nyt sitten ollaan, koti-ilta parhaimmillaan! Tuntuu hullulta viettää aikaa neljän seinän sisällä, kun toisaalta olen niin innoissani uudesta kaupungista. Mutta aika ei lopu, ja ensi viikosta tulee varmasti vauhdikas. Parempi siis malttaa ja ladata akkuja tämä ilta, kun siihen on vielä mahdollisuus :)



                


 


1 comment:

  1. Entäpä kämpän keittiö sitten: tarjoaako se tarvittavat vermeet, joiden avulla voit johdattaa opiskelijakolleegasi kiehtovalle tutkimusmatkalle suomalaisen ruokaperinteen aarre-aittaan ?

    Vaikkapa esimerkiksi suussa sulavat ja pedantisti rypytetyt karjalanpiirakat kera kuohkean munavoin saavat pidättyväisimmänkin britin tirskahtelemaan servettiinsä ja tarinoimaan tyyliin "... entäpä sitten NE piirakat, joita hänen isotätinsä Worchesterin piirikunnasta tarjoili, ne vasta olivat.."

    Ja hupsista, ilta on sujahtanut ja on aika hakea Markus-nallen kainalosta voimia uuteen päivään, ennen aamun "Social Web within Brand Marketing"-luentoa :)

    ReplyDelete

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS