27 August 2012

MOVING OUT

Jep, taas ollaan maanantaissa ja tulevan viikon projektit lähestyy uhkaavasti! Viikonloppuun kyllä mahtui paljon kivaa, kun meillä molemmilla loppui työt keskiviikkona ja tarkoitus oli viettää tavallaan yhteinen pidennetty lomaviikonloppu ennen pakkaus- ja muuttohommien aloittamista. By the way, kutsuttakoon poikaystävääni vaikka V:ksi,  lienee aika käytetty tapa :) Perjantaina ajeltiin siis illanviettoon Helsinkiin. Ilta alkoi maistelemalla sushia, mistä suunnattiin Helsingin jäähallille kannustamaan suomen Susijengi ottamaan voitto Belgiasta lukemin 97-60, huikeaa! Koripalloa on tullut seurattua V:n kautta koko ajan enemmän ja enemmän ja olen kyllä hurmaantunut lajista (ja sen pelaajista, sinkkunaiset sinne matseihin vaan istumaan!) ;) Lauantai ja sunnuntai kului rauhallisissa merkeissä V:n vanhempien luona rentoutuen ja liiankin hyvin syöden. Siellä kyllä viihtyy aina, pääsee pois täältä Tampereen ytimestä vähän idyllisempään ja kauniimpaan ympäristöön!

Nyt on kuitenkin aika palata maan pinnalle. V:n lähtöön on viikko, johon täytyisi mahdottaa muutto siivouksineen, pakkaus ja parisuhdepalaveri. Tässä ainakin tärkeimmät, mainittu järjestyksessä helpoimmasta vaikeimpaan! Muutin opiskelukaupungistani Vaasasta Tampereelle yhteiseen "poikamiesboksiimme" koulun loppuessa jo huhtikuussa, eikä isompaa kämppää ollut mitään järkeä hankkia, kun vaihtovuosi oli jo tiedossa. Muutettavana on siksi vain vajaa 30-neliöinen, kahden kenkäholistin yhteisvoimin luoma kaaos! Tavaraa on paljon, mutta niin pienessä tilassa että eihän tässä voi mennä kovin kauaa? Projektia ei kuitenkaan helpota se, että harjoitamme molemmat ahkerasti tätä "kyllä huomenna ehtii"-strategiaa. Toinen hyvä tekosyy on "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Viimeksi kyseiset viisaudet johtivat siihen, että lähes tuplasti tämän boksin kokoinen Vaasan yksiöni pakattiin/purettiin/muutettiin, koko helahoito, yhdessä aamupäivässä. Voin kertoa, että se siitä järjestelmällisestä pakkaamisesta! Yritän nyt kovasti olla tomerana neuvomassa miten tästä selvittäisiin mallikkaammin, mutta pakko tunnustaa; onhan sohvalla makaaminen kivempaa kun muuttaminen! Varsinkin kun yhteistä aikaa koti-Suomessa on enää viikko :)

Ainakin V:n pakkailut hoituu toivottavasti tässä muuton lomassa, omat on edessä sitten parin viikon päästä. Sitten vielä se pahuksen palaveri. Kuulostaa naurettavalta, mutta tuntuu, että sellaiselle olisi tarve. Ei tässä olla mitään hätää kärsimässä, mutta muiden käytännön juttujen tavoin olis mun mielestä tärkeää puhua vähän siitä mitä molemmat tulevalta vuodelta odottaa. Kuinka usein nähdään, missä, milloin, miten pidetään yhteyttä jne. Vaikka yleensä voidaan puhua ihan mistä tahansa, on näiden asioiden esille ottaminen tuntunut hankalalta kai molemmille. Itsekin oon vaan lykännyt koko asian ajattelua, mutta nyt on lähtö niin lähellä että kissa olisi pakko nostaa pöydälle. No, we will see. Toivottavasti ei olla tässä yhtä saamattomia kun muuttohommissa! 

Siinä ripaus tämän illan ajatuksia. Ja huom, Susijengi kamppailee tällä hetkellä Sveitsiä vastaan, peukkuja ja varpaita pystyyn! :)

25 August 2012

22 DAYS

22 päivää jäljellä lähtöön. Sitten se odotettu reissu alkaa! Availen tässä postauksessa vähän tulevaa vaihtoa, vaikka niin paljon juttuja on vielä auki.

VUOSI

365 päivää, 52 viikkoa, 12 kuukautta... kuulostaa pitkältä! Päädyin vuoden mittaiseen vaihtoon oikeastaan sattuman kautta. Halusin jonnekin, missä englannin kielitaitoni kehittyisi ja britit oli vaihtoehdoista kaikista realistisin, kun "kumppaniyliopisto" löytyi. Tämä siis tarkoittaa a) ei lukukausimaksuja b) koulun taloudellinen avustus, mikä itselleni sopii mainiosti! Takataskussa kun ei satu muhimaan ylimääräisiä tuhatlappusia rahoittamaan unelmien freemover-vaihtoani Miami Beachilla tai missä lie :D Kohteena Southampton ja Solent University vaikutti siis kaikin puolin mukiinmenevältä ja lähdön lähestyessä innostun paikasta koko ajan lisää!

Vuoden paikkaan päädyin siis oikeastaan siksi, että paikka tuntui niin sopivalta. Aloin opiskella suoraan lukiosta päästyäni ja olen vielä opiskelujeni alussa, enkä tunne mitään superkiirettä valmistua. Joten miksi en vähän katselisi maailmaa? Jotta asiat eivät kuitenkaan olisi liian yksinkertaisia, seurustelen. Poikaystäväni lähtee myöskin vaihtoon, tosin eri mantereelle. Haasteeseen on kuitenkin tartuttava, joten leuka pystyyn ja kohti seikkailua...

SOUTHAMPTONISSA


Kuva lainattu Googlesta.
Väkiluvultaan about Tampereen kokoinen, brittien etelärannikolla sijaitseva satamakaupunki. Oli sillä väliä tai ei, Titanic aloitti matkansa täältä, sytyn! Lontooseen kestää junalla vain puolisentoista tuntia, joten metropolin sykkeeseen pääsee halutessaan sukeltamaan pikaisesti. Kävin olympialaisten aikaan kurkistamassa sekä Lontoon että Southamptonin ja hurmaannuin kyllä molemmista. Southampton vaikutti Lontoolta minikoossa: kaikkea mitä voi toivoa, mutta kävelyetäisyyden päässä :) Nautin kuitenkin ihmispaljoudesta ja suurkaupungin hälinästä niin paljon, että uskon ravaavani Lontoossa paljon ensi vuoden aikana. Sen kuitenkin näkee sitten arjen asettuessa, miten on aikaa ja rahaa. Tulen takuulla antamaan päivitystä koordinaateistani tulevana vuonna. Sitä siis odotellessa!

YKSIN ?

Ei kai sentään, mutta vieraaseen maahan lähteminen mietityttää. Vaikka olenkin aika reipas ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, uuteen paikkaan sopeutuminen ottaa aina aikansa. Mitä, jos en pystykään hoitamaan asioitani englanniksi, löydänkö oman henkisiä kavereita, jne... Muutan solukämppään, jossa asuu lisäkseni neljä muuta tyttöä, mutta muuta en heistä tiedä. Lasken toivoni pitkälti näiden varaan. Kai nyt neljästä tytöstä hyvällä todennäköisyydellä edes yhden kanssa kolahtaa yhteen? Varmasti tulen toimeen kaikkien kanssa, mutta olisi hienoa löytää joku "oman henkinen" tyyppi kenen kanssa olisi sitten helppo kyynelehtiä kun koti-ikävä koittaa. Suomalaisia ystäviä kun tulee varmasti ISO ikävä.

Tietty myös parisuhdetilanne vaivaa mieltä. Ollaan seurusteltu reilu pari vuotta, opiskeltu eri kaupungeissa, mutta reissattu toistemme luo paljon ja asuttu kesät yhdessä. Yritän takoa päähäni, ettei mikään muu kuin etäisyys muutu, mutten usko sitä itsekään. Vuosi on kuitenkin väistämätön, joten paras kai vastoin luonnettani yrittää olla murehtimatta asiaa. Aika näyttää :)

23 August 2012

THE VERY FIRST

Todella, ihka-ihka-eka postaukseni :)

Olen harkinnut blogin aloittamista jo pitkän aikaa, ja tuleva vaihtovuosi Southamptonissa antoi vihdoin kaivatun motivaatiopistoksen tarttuakseni toimeen! Syitä sille, miksi haluan kokeilla siipiäni bloggaajana, on monen monta.

 Ensinnäkin, haluan ikuistaa päiviäni talteen nyt, kun elämässäni tapahtuu paljon. Arkeni on aina ollut vauhdikasta, mutta varsinkin vuosi kaukana kotoa tuo tullessaan paljon kokemuksia, mitä jälkeenpäin on kiva ihailla blogin muodossa. Yritän kirjoittaa lähestulkoon kaikesta, mitä elämääni tällä hetkellä kuuluu itkuineen ja nauruineen. Pinnallisilta aiheilta ei valitettavasti tässäkään blogissa vältytä, koska häpeäkseni olen monen muun tavoin heikkona kenkiin, vaatteisiin ja kauneusasioihin. Haluaisin tuoda blogiini kuitenkin myös ripauksen pintaa syvemmältä ja yritän kaivaa esiin erilaisiakin, itseäni mietityttäviä asioita. Tietysti toivon, että sisältö myös miellyttää ja antaa mahdollisille lukijoille maistetavaa :) 

Toiseksi, olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja minulla on aina ollut (liikaa) asiaa. Blogin kautta voin jäsennellä juttujani luovalla tavalla, kun raskaamman sarjan tekstien työstäminen vapaa-ajalla ei oikein innosta.

Viimeiseksi, pakko sekin on tunnustaa, olen kiinnostunut bloggaamisesta ilmiönä. Opiskelen markkinointia ja minua kiehtoo sosiaalinen media ja sen tarjoamat mahdollisuudet eri tahoille tämän hetken kulutusyhteiskunnassa. Blogi ei kuitenkaan ole osa mitään projektia enkä analysoi sitä kouluun liittyen, kyse on siis ihan omasta ilostani! 

Tuntui tärkeältä jäsentää, miksi haluan blogia kirjoittaa, ei tarvitse aloittaa niin tyhjän päältä? Alku on varmasti pientä harjoittelua, mutta ehkä tää tästä alkaa hiljalleen muotoutumaan. Tavoite on alkaa kirjoittaa myös englanniksi heti, kun aika (kielitaitoni) on kypsä! Tästä se lähtee, HUI!
SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS