BACK TO ROUTINE

Southamptonissa on kymmenisen astetta lämmintä ja ihanan raikas keli, enkä voi väittää etteikö olisi ollut kiva palata tähän jakku-nahkatakki-ilmastoon. Sain jopa raahattua itseni ulos ovesta lenkille, mistä voi päätellä jotain vallitsevista sääolosuhteista ;) Mulle riittäisi juuri tuollainen talvi minkä nyt Suomessa kävin läpi. Kolme viikkoa, valkea kaunis maisema ja sopivasti pakkasta. Voi kun niiltä loskakeleiltä säästyisikin joka vuosi. 

Täällä aletaan pikkuhiljaa palailla arkirutiineihin, vaikkakin koululla oli vielä hiljaista. En tiedä johtuuko se mahdollisesti siitä, että suurin osa opiskelijoista lomailee vielä kotikaupungeissaan vaiko siitä, että suurin osa opiskelijoista on palannut kaupunkiin, mutta saa yhä lomailevista hyvän tekosyyn jättää luennot väliin. Itse kuitenkin reippailin koululle ranskantunneille ja sain jopa ensimmäisen kokeen läpäistynä takaisin, mikä oli sellaisen bingorupeaman jälkeen kyllä iloinen ylläri! Tuskin musta mitään ranskan puhujaa koskaan tulee, mutta näköjään jotain olen oppinut. Je ne parle pas francaise. 

Pian alkaa uusi jakso. Täällähän on sellainen käytäntö, että syksyllä valitaan kuusi kymmenen opintopinnan kurssia ja niitä sitten tahkotaan koko vuosi. Vähän niin kuin meillä tehtiin ala-asteella: lukujärjestys on koko vuoden täsmälleen sama ja kokeita tiputtelee aina välillä. Tosi paljon tehdään ryhmätöitä ja esitelmiä, ihan erilaista kun suomalaisessa yliopistossa. Etenemistahti on aikamoisen hidas ja omasta mielestäni välillä jopa tehoton, mutta empä voi valittaakaan: systeemi on selkeä ja leppoisa ja jopa kaltaiseni heinähattu ainakin vuoden loppuun mennessä oppii muistamaan edes puolet lukujärjestyksestään! Ja onhan se vaihtarivuonna kiva, ettei tarvi paahtaa missään kirjojen parissa koko vuotta. Täällä kun on paljon muutakin tehtävää ;) 

Mulle kakkosperiodi tuo mukanaan Fashion Process kurssin, jota kyllä odottelen innolla. Tarkoitus olisi oppia muotiteollisuuden "kiertokulkua", mallistojen ja oheistoimintojen ajallista hallintaa, jne. Supermielenkiintoista, täydellinen ripaus tutkintooni sitä, mikä oikeasti sytyttää! Saa taas nähdä mihin kaaokseen olen taas nenäni työntänyt, en tietenkään tunne kurssilta ketään ja kuvauksen perusteella luvassa on ainakin yksilöesitelmä... Noh, on kuitenkin siistiä päästä tekemään jotain, mihin Suomessa oma koulu ei tarjoa mahdollisuuksia. Siksihän mä tänne ulkomaille lähdin.

HELSINKI-SOUTHAMPTON

Koko matkani ajan Suomesta tähän Southamptonin pikkuluukkuuni ilmassa leijaili käsinkosketeltavaa hämmennystä.

Kaikki alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä, missä törmäsin johonkin ennennäkemättömään. Maanmiehemme, tai oikeastaan naisemme, taittoi matkaansa terminaalissa violetissa potkupuvussa, reppu reippaana selässä. Kyllä, Onepiecessä. Eikä tässä vielä kaikki, vaan näkyä säesti ilmoilla raikuvat ärräpäät niin, että varmasti kaikille kävi selväksi tämän väripilkkumme mielentila ja vastoin suunnitelmia kulunut päivä. Huh. Tunnustan omistavani itsekin kyseisen maailman supermukavimman kotivaatteen, mutta eihän se nyt ihan työhaastattelu-lenttokenttä-kahvittelukamaa ole?

Päästessäni lentokoneeseen istuuduin ja yritin tervehtiä vierustoveriani. Nuorta, suomalaiseksi osoittautunutta sievää tyttöä, joka ei edes nostanut katsettaan tervehtiäkseen, puhumattakaan ystävällisestä hymystä. Mietin, että näytänkö jotenkin pelottavalta (varmasti) vai onko silmiin katsominen Suomessa jotenkin epätavallista. Stalkkasin sen verran, että huomasin tytön lukevan kirjaa "Linnunkakka maailmankaikkeudessa" ja tulin siihen tulokseen, että ehkä emme edes olisi olleet sielunsisaria. 

Puolessa välissä lentoa alettiin kiihkeästi kysellä ensin, löytyykö lennolta lääkäriä. Olin varma, että lentäjä potkaisisi pian tyhjää. Sitten kuulutus koski jo ketä tahansa lääketieteellistä alaa tuntevaa henkilöä ja aloin tarkastella ikkunasta ulos, olemmeko enää lähempänä pilviä vai Atlantin aaltoja. Mielessäni myös kävi, että olisin ollut innokas vapaaehtoiseksi. Olenhan kuitenkin joskus halunnut lääkikseen ja olen kiinnostunut alasta! Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty. Kaiken lisäksi omaan itse varmaan puolet maailman diagnooseista, eli lähentelen jo kandin papereita. Koneen kurssi kuitenkin tuntui pysyvän vakaana, enkä sitten ryhtynytkään toimenpiteisiin DY5818:n matkustamon pelastamiseksi. Kenellekään ei kuulemma sattunut lopulta mitään vakavaa. Nukuin loppulennon.

Myöhästyttyäni junasta ja jäätyäni jumiin elektroniseen passintarkastuskoppiin (joo, se vihreä nuoli tarkoittaa siis "kävele ulos", eikä "jää toljottamaan lumoutuneena tätä tyhjää ruutua") reitti oli vihdoin selvä. Nyt olen kotona. Täytyy sanoa, että en ole koskaan ollut näin otettu vastaanotosta, Paula kun oikeasti tuntui odottavan mua kotiin ja tarjolla oli illallinen nälkäiselle reissaajalle. Kiitos :)

Sellaiset jälleen kerran sähläyksentäyteiset terveiset Sotonista. Leppoisaa iltaa kaikille!

COMING HOME PART II

Kuulkaas, nyt olen rikkonut ennätykseni. Olen kuluneen parin viikon aikana hukannut/hävittänyt/haihduttanut/unohtanut jonnekin viisitoista kiloa omaisuudestani. VIISITOISTA. Tämän seurauksena, ensimmäistä kertaa elämässäni (mukaanluettuna meno- ja paluumatkat), sain matkalaukkuni kiinni omin avuin ylittämättä myöskään painorajaa. Tai siis laukkuni oli sallituissa rajoissa, omani valitettavasti ylitin, jouduinhan käymään vaa´assa itsekin. Yritin ratkaista mysteeriä koko eilisen illan. Toin Suomeen toki joululahjoja, jotka nyt tavaroistani puuttuvat, mutta haloo, en nyt sentään mitään kiviä kavereilleni raahannut, vaikka sielultani blondi olenkin. Case unsolved.

Tätä etsivähuipennusta lukuunottamatta eilinen päivä oli kurja. Vein Valtterin aamulla kentälle ja aloin taas itkeä. Pesunkestävä nössö. Näin pitkän loman aikana ehdin tottua yhteiselon helppouteen, toisen läsnäoloon ja kaikkeen ihanaan. Mut ehti jo valtaamaan sellainen helpotuksen tunne, että kaikki onkin palautunut ennalleen. Ehkä olin huijannut itseäni koko syksyn sillä, että jouluna tämä olis sitten ohi, vaikka nythän se pidempi pätkä vasta alkaa. Toisaalta, toisesta irti päästäminen oli tällä kertaa erilaista.  Olen lakannut pelkäämästä, enkä enää mieti, että mitä jos niin ja jos ei näin. Suurin iso paha susi on vaan se ikävä. En tiedä vielä koska nähdään seuraavan kerran, toivottavasti ei kauhean pitkän ajan päästä. Mutta kuitenkin niin pitkän ajan päästä, että mun tukka ehtii vähän kasvaa. 

Haikeudesta huolimatta on aivan mahtavaa palata Southamptoniin. Siellä odottaa siivottu (jääkylmä) koti ja tyhjyyttään ammottava jääkaappi, mutta näiden lisäksi, onneksi, ihanat ihmiset! Nekku kohti uusia tuulia, luvassa on paljon jänniä juttuja. Niitä innolla odotellen :) Nyt Lahti-Helsinki-Lontoo-Southampton!

WHITE DREAMING

Kaunis koti. Sellaisen mä haluan. Nyt kun asun kokolattiamatolla varustetussa luukussa, minkä vessa muistuttaa muovipäällysteistä hullujenhuonetta, voin vain haaveilla sellaisesta. Mutta sitäkin hartaammin! 

Oikeastaan. Mun unelmakoti, tai lähinnä makkari, ei olekaan kovin kaukana hullujenhuoneesta tällä hetkellä johtuen värimieltymyksistäni. Siis valoa tunnelin päässä! Rakastan valkoista, raikasta ja neutraalia. Ja valoa. Suppeasta väripaletista saa paljon irti käyttämällä monipuolisia materiaaleja ja kauniita yksityiskohtia. Myös ripaus vanhaa on ehdottomasti mieleeni. 

Vaaleat kokonaisuudet näyttää silmään houkuttelevilta ja harmonisilta. Ne oikein kutsuu nukkumaan, pöllähtämään pehmeiden untuvaisten tyynyvuorten väliin rankan työpäivän (tai viikonlopun, hah) jälkeen. Ja heräämään aamulla kirkkaaseen luonnon valoon. Lintujen laulu olisi jo liikaa pyydetty, kun nääkin unelmat todellisuudessa on varmaan koirien kuratassuja valkeilla matoilla, itseruskettavaa tyynyliinoissa ja viikon ruoanmuruja yöpöydällä. Ja päästäkseni edes tähän tarvitsen hiukan enemmän kuin kymmenen neliötä tilaa. Aina kuitenkin saa haaveilla. 

Hyvää yötä :)

http://www.florencefinds.com/tag/white-bedroom/

www.dreamywhites.blogspot.com

http://www.abeachcottage.com/2010/07/a-beach-cottage-bedroom-vintage-decorating-with-aqua.html 

http://www.florencefinds.com/tag/white-bedroom/

http://verdigrisvie.blogspot.fi/2010/11/world-of-white.html

http://sbeadle.blogspot.fi/2010_12_05_archive.html

THURSDAY

Ystävistä, hyvästä jäälatesta ja kaupungilla pyörimisestä oli tämä torstai tehty. Kiertelin pikaisesti Lahden alennusmynnit, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Tuntuu, että inspiraatio on nyt pahemman kerran hukassa, eikä mikään näytä kivalta. Varsinkaan mikään, mitä oikeasti tarvisin. Toisaalta onneksi: lähden takaisin Southamptoniin ensi maanantaina, eikä tavaroissa ole tilaa postimerkillekään. 

On kiva päästä kotiin ja omaan arkeen takaisin. Omalle vaatekaapille, ei enää matkalaukussa elämistä. Tosin joudun luopumaan tiskikoneesta ja tottumaan taas niihin maailman rumimpiin verhoihin ja kämppiksen soittamaan hevimetalliin. Ja pesemään pyykkiä ehkä kerran kuussa, pyykkitupaan kun on niin pitkä matka, että joutuu ihan käyttämään hissiä. Ei mitään mun lempparia...

Ensi kevät on niin auki, etten tiedä milloin palaan taas Suomeen. En edes tiedä missä maassa asun kesän. Suunnittelu on ollut tähän asti tuloksetonta, tässä on niin monta liikkuvaa osasta vielä. No, kuten uudenvuoden postauksessa kehotin muitakin;  yritän nyt nauttia epätietoisuudesta ;)