COMING HOME PART II

Kuulkaas, nyt olen rikkonut ennätykseni. Olen kuluneen parin viikon aikana hukannut/hävittänyt/haihduttanut/unohtanut jonnekin viisitoista kiloa omaisuudestani. VIISITOISTA. Tämän seurauksena, ensimmäistä kertaa elämässäni (mukaanluettuna meno- ja paluumatkat), sain matkalaukkuni kiinni omin avuin ylittämättä myöskään painorajaa. Tai siis laukkuni oli sallituissa rajoissa, omani valitettavasti ylitin, jouduinhan käymään vaa´assa itsekin. Yritin ratkaista mysteeriä koko eilisen illan. Toin Suomeen toki joululahjoja, jotka nyt tavaroistani puuttuvat, mutta haloo, en nyt sentään mitään kiviä kavereilleni raahannut, vaikka sielultani blondi olenkin. Case unsolved.

Tätä etsivähuipennusta lukuunottamatta eilinen päivä oli kurja. Vein Valtterin aamulla kentälle ja aloin taas itkeä. Pesunkestävä nössö. Näin pitkän loman aikana ehdin tottua yhteiselon helppouteen, toisen läsnäoloon ja kaikkeen ihanaan. Mut ehti jo valtaamaan sellainen helpotuksen tunne, että kaikki onkin palautunut ennalleen. Ehkä olin huijannut itseäni koko syksyn sillä, että jouluna tämä olis sitten ohi, vaikka nythän se pidempi pätkä vasta alkaa. Toisaalta, toisesta irti päästäminen oli tällä kertaa erilaista.  Olen lakannut pelkäämästä, enkä enää mieti, että mitä jos niin ja jos ei näin. Suurin iso paha susi on vaan se ikävä. En tiedä vielä koska nähdään seuraavan kerran, toivottavasti ei kauhean pitkän ajan päästä. Mutta kuitenkin niin pitkän ajan päästä, että mun tukka ehtii vähän kasvaa. 

Haikeudesta huolimatta on aivan mahtavaa palata Southamptoniin. Siellä odottaa siivottu (jääkylmä) koti ja tyhjyyttään ammottava jääkaappi, mutta näiden lisäksi, onneksi, ihanat ihmiset! Nekku kohti uusia tuulia, luvassa on paljon jänniä juttuja. Niitä innolla odotellen :) Nyt Lahti-Helsinki-Lontoo-Southampton!

WHITE DREAMING

Kaunis koti. Sellaisen mä haluan. Nyt kun asun kokolattiamatolla varustetussa luukussa, minkä vessa muistuttaa muovipäällysteistä hullujenhuonetta, voin vain haaveilla sellaisesta. Mutta sitäkin hartaammin! 

Oikeastaan. Mun unelmakoti, tai lähinnä makkari, ei olekaan kovin kaukana hullujenhuoneesta tällä hetkellä johtuen värimieltymyksistäni. Siis valoa tunnelin päässä! Rakastan valkoista, raikasta ja neutraalia. Ja valoa. Suppeasta väripaletista saa paljon irti käyttämällä monipuolisia materiaaleja ja kauniita yksityiskohtia. Myös ripaus vanhaa on ehdottomasti mieleeni. 

Vaaleat kokonaisuudet näyttää silmään houkuttelevilta ja harmonisilta. Ne oikein kutsuu nukkumaan, pöllähtämään pehmeiden untuvaisten tyynyvuorten väliin rankan työpäivän (tai viikonlopun, hah) jälkeen. Ja heräämään aamulla kirkkaaseen luonnon valoon. Lintujen laulu olisi jo liikaa pyydetty, kun nääkin unelmat todellisuudessa on varmaan koirien kuratassuja valkeilla matoilla, itseruskettavaa tyynyliinoissa ja viikon ruoanmuruja yöpöydällä. Ja päästäkseni edes tähän tarvitsen hiukan enemmän kuin kymmenen neliötä tilaa. Aina kuitenkin saa haaveilla. 

Hyvää yötä :)

http://www.florencefinds.com/tag/white-bedroom/

www.dreamywhites.blogspot.com

http://www.abeachcottage.com/2010/07/a-beach-cottage-bedroom-vintage-decorating-with-aqua.html 

http://www.florencefinds.com/tag/white-bedroom/

http://verdigrisvie.blogspot.fi/2010/11/world-of-white.html

http://sbeadle.blogspot.fi/2010_12_05_archive.html

THURSDAY

Ystävistä, hyvästä jäälatesta ja kaupungilla pyörimisestä oli tämä torstai tehty. Kiertelin pikaisesti Lahden alennusmynnit, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Tuntuu, että inspiraatio on nyt pahemman kerran hukassa, eikä mikään näytä kivalta. Varsinkaan mikään, mitä oikeasti tarvisin. Toisaalta onneksi: lähden takaisin Southamptoniin ensi maanantaina, eikä tavaroissa ole tilaa postimerkillekään. 

On kiva päästä kotiin ja omaan arkeen takaisin. Omalle vaatekaapille, ei enää matkalaukussa elämistä. Tosin joudun luopumaan tiskikoneesta ja tottumaan taas niihin maailman rumimpiin verhoihin ja kämppiksen soittamaan hevimetalliin. Ja pesemään pyykkiä ehkä kerran kuussa, pyykkitupaan kun on niin pitkä matka, että joutuu ihan käyttämään hissiä. Ei mitään mun lempparia...

Ensi kevät on niin auki, etten tiedä milloin palaan taas Suomeen. En edes tiedä missä maassa asun kesän. Suunnittelu on ollut tähän asti tuloksetonta, tässä on niin monta liikkuvaa osasta vielä. No, kuten uudenvuoden postauksessa kehotin muitakin;  yritän nyt nauttia epätietoisuudesta ;) 

RACLETTE DINNER

Ruokaa, ylläri! Saatiin tänään erittäin mieluinen kutsu ystävien luokse, ensisijaisesti nauttimaan hyvästä seurasta, mutta koska meitä yhdistää rakkaus ruokaan, ei makuelämyksiltäkään voinut välttyä :) Illan menussa oli racletteja, mulle ainakin ihan uusi tuttavuus! Tarkoitusta varten hankitulla raclette-grillillä haudutellaan erilaisia herkkuja alkujaan sveitsiläisen raclette-juuston kera. Meillä tarjolla oli mm. paprikaa, sipulia, pekonia, lihaa ja tomaatteja, mistä jokainen sai sitten rakentaa mieleisensä combon omassa pikkupannussaan. Ainiin, meillä oli myös aurajuustoa. Taivaallista aurajuustoa! Söpöissä pannuissa oli värikoodit. Olin lila. Tajuttuani kuinka hyvää ruoka on, omin kyllä myös toisen värin.

Tää raclettejuttu on mielestäni aivan loistava idea kaikenlaisiin illanistujaisiin, jos haluaa tarjota muutakin kuin pientä naposteltavaa. Siinä riittää puuhaa pitkäksikin aikaa, kun ruokaa valmistetaan siinö seurustelun ja syömisen ohella. Ei tarvi koko ajan istua paikallaan vaan aina lautasen tyhjetessä pääsee askartelemaan uutta annosta, sitten kun levottomat jalat pääsevät vauhtiin! Joo, mun oikea jalka on joskus aika kärsimätön. Hyvä juttu tässä uudessa herkussa on myös ehdottomasti se, että pannujen pienen koon ansiosta masukin täyttyy maltillisesti, eikä ähkyä saavuta ainakaan niin nopeasti kuin yleensä. Multa se kyllä onnistui silti. 

Illan seurauksena meillä oli kova miettiminen V:n kanssa mennäkö kotiin vyöryen vai autolla. Kaaraa ei kuitenkaan raaskinut jättää kököttämään keskustaan, joten ajoimme sen sitten nätisti kotiin. Kiitos ihanasta seurasta :)

P.S Kuvien valkoinen Zaran ihanuus on täysi lavastus. Rakas ystäväni tuntee mut liian hyvin, joten ruokailun alkaessa sain pöytään ruokailupaidan. Joka ei ollut valkoinen. Varmuuden vuoksi. 

THE LAST DAY OF 2012

Vuosi vaihtui aika perinteisissä, kylläkin kivoissa merkeissä kaveriporukan kesteissä. Nakkeja, lihapullia ja perunasalaattia, mitä nyt uuteenvuoteen kuuluu. Kuohari me tietty unohdettiin kotiin. Sekin perinteistä :)

Vaatekriisi oli tänä vuonna kaksivaiheinen. Ensin valitsin mekon. Sitten kokeilin kymmenet sukkahousut ja kirosin taas kerran kaikki maailman sukkahousuvalmistajat halvasta kalliiseen sanonko minne. Ei yksiäkään ehjiä. Kokeilin jalan polkemista, kiukuttelua ja epätoivoista ulinaa. Ei auttanut. Siispä en laittanutkaan mekkoa ja jäljelle jäi yksi ainoa vaihtoehto, joka ei sisältänyt viikon ruokalistaa, haissut ristiin viidelle hajuvedelle tai ollut jossain hätärytyssä käsilaukun pohjalla. Koko episodin ajan V istui hiljaa sohvalla. Se tietää, ettei kannata kysyä kauanko vielä menee. Silloin menee aina tuplasti kauemmin. Mainittakoon vielä kymmenen minuuttia rappukäytävässä, kun molemmat juoksi pariin kertaan sisällä hakemassa milloin unohtunutta kelloa ja milloin nahkahanskoja. Aikuistutaanko me koskaan? 

Se hetki kun vuosi oikeasti vaihtuu: mitä silloin pitäisi tehdä, kuuluisiko sen olla joku erityisen juhlallinen hetki? Mä ainakin liukastelin sinnetänne etsien omaa miestäni kaikkien parkatakkisten urosten joukosta. Ehkä siksi, että sitä voisi pussata, ehkä siksi, että sillä oli meidän poksautettava siideri. Jääköön tämä arvoitukseksi. No, löysin lopulta miehen ja siiderinkin, uuden vuoden suukonkin taisin saada pienen muistutuksen jälkeen. 

Kiitos isännille ja emännille hauskasta illasta! Oli hienoa viettää iltaa kivojen ihmisten ympäröimänä omassa kotikaupungissa. Toivottavasti ensi vuonna samassa hengessä :) Kaikille vielä kivaa vuoden 2013 ensimmäistä päivää!