11 April 2014

FRIDAY NIGHT FEVER

Pari rikkoutunutta puuteria, vesilasissa uineet kuulokkeet, lenkeillä kenkkuillut polvi ja muutama muu satunnaismuuttuja tän viikon osalta saa mut hengähtämään erittäin syvään nyt kun vihdoin on perjantai. Ilon kautta! 

Viikonloppu on pyhitetty kaikelle kivalle mitä haluan tehdä, mutten vielä tiedä mitä se on. Ehkä vähän juoksua, ehkä vähän enemmän pääsiäisreissun suunnitelua ja aika varmasti eniten tyttöjen laatuaikaa. Mun pitäis myös alkaa etsiä uutta asuntoa, muttei millään huvittais. Hauskuus ennen kaikkea. 

Nauttikaa viikonlopusta x

09 April 2014

SUSHI TIME

Sushi tarkottaa yleensä joko tosi hyviä treffejä tai tosi deeppiä girl talkia. Kunnia näille molemmille, mutta tällä hetkellä elämä tuntuu niin äärimmäisen hektiseltä, että pöytään istuminen välillä jonkun sellaisen kanssa jonka kanssa voi vaan olla hiljaa on huippukivaa ja ainutlaatuista. 

En tiedä mistä moinen epäbalanssi kumpuaa, mut tuntuu että teen miljoonaa asiaa samaa aikaa, hukkaan matkalla puolet omaisuudestani ja lopulta en saa edes mitään aikaiseksi. Kauhea kiire koko ajan, mut silti elämän to do-listan loppu ei edes häämötä. Onko tää se oravanpyörä mistä kaikki aikuiset puhuu?

Haluisin skypettää kaikille rakkaille kotiin. Haluun myös viettää aikaa mun uusien kavereiden kanssa. Sit mä haluan juosta neljänä iltana viikossa jotta voin pukea napapaidan kesällä festareille. Ainiin sit mä haluun käydä joka maailmankolkassa, ja myös olla hyvä töissä. Ja kokata hyvää terveellistä ruokaa kotona. Lakkailla vähän kynsiä ja käydä myös ostoksilla ja kirjoittaa blogia. Mission impossible ja tuloksena on kaaos nimeltä Essi, shit. 

Ja koko postauksen pointti oli et rauhotuttiin eilen Adrin kanssa sushin äärellä ja tajuttiin että life is a mess, a beautiful one. 

08 April 2014

ALL I WANT IS EVERYTHING

Viime postauksessa vilahtaneesta kollaripaidasta tuli pari kyselyä, joten tässä vielä näytille samaisen chillailupäivän asua. Paita on löytö Mauerparkista jokunen viikko sitten, vintagea, kerrankin kävi tuuri! 

All I want is everything kuvaa aika lyhyesti mutta ytimekkäästi mun fiiliksiä elämästä. Aika Zalandolla vaan hurisee silmien edessä ja alan oivaltaa, että tääkin hyvä loppuu joskus ja mun pitäis ehkä miettiä mitä haluan. Mä oonkin alkanut miettiä mitä mä sitten harjoittelun jälkeen haluan. Kaiken! 

Tuntuu että maailma on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia polkuja, mutta ensitöikseen pitäis valita mitä niistä haluaa kulkea, ennenku voi pistää silmät kiinni ja nauttia matkasta. Tällä hetkellä mä vielä odotan että se polku vaan pöllähtää mun eteen.

Olipas deeppiä. Ihanaa viikonalkua kaikille!

06 April 2014

MAUERPARK MOOD

Viime sunnuntaina mittari helähti Berliinissä yli kahdenkympin ja meidän sekalainen sakki espanjaa, norjaa, suomea ja ruotsia otti suunnaksi Mauerparkin. Päivä lunasti paikkansa ehkä yhtenä parhaista ikinä. 

Perinteiden vintageosaston sijaan me parkkeerattiin vakaasti viheriön puolelle tukevin eväin varustettuna - ja uskokaa tai älkää olut maistui jopa munkin mielestä ihan taivaalliselta siinä pötkötellessä. Puistossa oli porukkaa kun Salppurin kisoissa ja musiikkia tulvi viidestä soittimesta meidän ympäriltä, mikä loi sellaisen kauniin sekasortoisen ja chillin ilmapiirin. Meidän leirin jäsenet tuli ja meni milloin vessaan, milloin vohvelille ja milloin katsomaan katutanssia, mutta tukikohta tönötti samassa kohtaa aamusta iltaan. Naapuritkin vaihtui moneen kertaan ja maailma taas avartui. Viihdyttiin senkin jälkeen, kun moni muu pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa. Voi kun aurinko ei ois laskenut ollenkaan, mä olisin varmaan vieläkin tuolla.

Tänäänkään keli ei kohtele kovin kaltoin, joten suuntaan pian kesän ekaan Open Airiin. Mua on alkanut huolestuttaa se fakta, että mun alkuperäisestä Berliini-ajasta on kulunut nyt puolet. Eikä mulle ole suunnitelmaa. Vielä.

01 April 2014

SPRINGSPIRATION?

Kausi alkaa jo kovaa vauhtia vaihtua kevääseen/kesään, ja munkin oli aika viimein katsastaa Kudamin kevätanti täällä Berliinissä lauantaina!

Ihan vielä ei inspistä löytynyt, vaikka aurinko porottikin täydeltä taivaalta ja panostettiin jopa taukojuomiin terassilla. Näiden seurauksena oli vaan hillitön hihittely ja jäätävä vessahätä koko loppukierroksen, mutta tulos yhtä tyhjän kanssa. Jäi shortsit ja jumpsuitit siis tältä erää rekkeihinsä roikkumaan - ehkä tälle keväälle pitää antaa lisää aikaa vallata vaatekaappi?

Kiitos Aleksandran pitkästä aikaa vähän päivän varustusta :)

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS