…So where is mine?
Viime postausta kirjoittaessani en miettinyt hetkeäkään, oonko mä Berliiniin Barcelonasta palatessani tullut kotiin. Sitten yhden teistä kysymys sai mut pysähtymään; olenko mä siis Suomessa nyt? Ei, vaan kotona. Toisessa kotona.
Mä en tiedä mistä mun jano maailmalle kumpuaa, mutta asuttuani pari vuotta ympäriämpäri yksin, kodin käsite ei ole mulle enää niin konkreettinen. Otsikkoonkin viitaten luulen, että mun sydän on näiden seikkailujen varrella ripoteltu niin moneen paikkaan, etten osaa kaivata mihinkään tiettyyn niistä. Jossain korvan takana tietty kutittaa kaipuu ylipäätään Suomea kohtaan, mutta se ei tunnu ollenkaan pahalta.
Ainoa mikä ulkomailla asumisessa painaa, on ikävä rakkaita kohtaan. Välillä tuntuu, että elän kahdessa todellisuudessa - toinen Suomessa, koko se turvallinen elämä mitä on rakentanut pienen ikänsä ystävineen ja toinen Berliinissä, mun hektinen elämä numero kaksi unelmaduunin ja mahtavien uusien ihmisten kera. Näiden kahden välillä tasapainottelu tuntuu joskus hankalalta, kun haluais olla kaikkea kaikille.
Se mitä mä kuitenkin luulen oppineeni on se, että tää elämä on pitkälti kiinni pitämisen ja irti päästämisen välisen balanssin etsimistä. Uskon, että kaikki, mikä on kiinni pitämisen arvoista mun monissa kodeissa, ei tuu katoamaan - olin mä sitten missä tahansa. Berliini on koti nyt, vaikka kaipaankin ihmisiä muista kodeista valtavasti. Lennot ei oo kalliita!
No comments:
Post a Comment