MY HEART WILL GO ON

Imelälle otsikolle on ilmeisen hyvä syy: kävimme tänään Southamptonin Sea City Museumissa. Koska Titanicin tarina on merkittävä osa kaupungin historiaa, esillä oli peräti kaksi huolella rakennettua näyttelyä laivan kohtalosta. Sadoista työntekijöistä neljä viidestä oli kotoisin Southamptonista ja tänään romanttisen Hollywood-draaman tapahtumat saivat todelliset mittasuhteet. Kylmät väreet nousivat pintaan muustakin kuin ensirakkaudestani Leonardo Dicapriosta: Sadat menettivät läheisensä. Vaikka tarina on pitkälle kaupallistettu, sillä on oma paikkansa paikallisten sydämissä. Pääkadun varrella on Titanicissa menehtyneille muistomerkki, jota iltaisin valaisee kynttilät kauniiden kranssien kera. Tänään myös oma maailmani avartui siitä, että höttöinen elokuva on vain pinnallinen murto-osa tapahtuneesta. En ole murheen murtama, mutta omatuntoani vihlaisi tajutessani, kun en  leffan ja Dicaprion hurmoksessa ole pysähtynyt miettimään asiaa lainkaan.

Näyttelyissä ei tietenkään saanut ottaa kuvia, ja sain monet vihaiset katseet tädeiltä yrittäessäni salaa napsia kuvia siinä sitten epäonnistuen. Näytillä oli kaiken muun muassa matkustajien matkatavaroita, jäljitelmiä hyteistä, laivan lähetettyjä ja vastaanotettuja sähkeitä ennen uppoamista ja paljon yksittäisiä matkustajien kertomia muistoja matkalta. Tämän lisäksi museossa oli matkamuistomyymälä, missä yllätyin jälleen kerran siitä, miten hyvin tapahtumia, varsinkin traagisia, voidaan kaupallistaa. Oli "kuinka järjestät Titanic-teemaillallisen"-kirja resepteineen ja äänitteineen, postikorttia, hyttipyyhettä ja leffassa Rosen kaulassa killunutta Heart Of The Ocean-korun jäljitelmää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tarina ansaitsee saamansa huomion. Harmi, että esineet olivat niin kalliita.

Museosta suuntasimme porukalla The Art House-nimiseen galleriakahvilaan. Se on vapaaehtoistyöllä pyörivä kulttuurikahvila lukupiireineen ja vintage-tavaroineen. Mielettömän viehättävä paikka kahvikupposelle ja lautapeleille hyvässä seurassa! Ruokakin näytti niin hyvältä, että tuli ihan paha mieli, kun olin valmistanut lounassalaatin valmiiksi kotiin. Ruoassa säästäminen tuntuu välillä niin mahdottoman raskaalta! :D

Kotiin päästyäni otin itseäni niskasta kiinni ja tartuin jo kauan suunnittelemaani missioon: kana-pesto lasagne. Tein sellaisen suurtalousannoksen, että vein puolet Paulan kämppiksille yläkertaan maistiaisiksi. Väittivät että se oli hyvää ;) No, nyt on ainakin taas viikoksi ruokaa. Kiire painaa jo päälle, tunnin päästä täytyisi jo olla istumassa iltaa muiden kanssa. Cheers <3

                      

 

Huomatkaa täydellinen asuvalintani tomaattikastikkeen tekoon!