SICK AND TIRED

Maanantaisin on koulua vain viidestä kuuteen, joten vietin päiväni pitkälti tiiviissä paketissa peittooni kääriytyneenä. Välillä keräsin voimani ja raahauduin teen keittoon, mutta voimat alkavat olla kyllä aika niukilla. En voi syyttää kipeydestä kuin itseäni: olen kuumeillut varmasti koko viime viikon, mutta painanut yöt malibu-colan ja päivät kahvin voimalla. Mikä idiootti. Raahauduin kuitenkin koululle viideltä vain todetakseni, että olin ainut opiskelija joka tohti saapua paikalle. Sovimme sitten opettajan kanssa tunnin perutuksi. Näin ei koskaan tapahtuisi Suomessa?

Tässä flunssahuurussani tein myös päätöksen, että tällä viikolla altistan itseni biletykselle vain ja ainoastaan kerran, ja se saa luvan olla lauantai. Tie siihen saakka ilman juhlimista on kuitenkin pitkä ja kuoppainen, koska jo tänään jouduin puremaan hammasta jäädäkseni kotiin muiden lähtiessä mahtiporukalla bailaamaan.  Pidin kuitenkin pintani vain siksi, että ainoa tavoitteeni tällä hetkellä on parantua ennen lomaa V:n luona! Täsmälleen viikon päästä tähän aikaan suoritan todennäköisesti paniikinomaista matkatavaroideni pakkaamista lentääkseni sitten prinssi Uljaani luo meren yli! Lähtöaamuna Paula saa sitten takavarikoida puolet tavaroistani, koska ne ovat turhia. Sitä vartenhan ystävät ovat ;)

Tätä välimatkaa on kestänyt kohta kaksi kuukautta. Aluksi oli vaikeinta tottua siihen, ettei tiedä toisen arjesta oikeastaan yhtään mitään. Etäisyys lisää ainakin omaa epävarmuuttani, ja laittaa joskus kyseenalaistamaan itsestäänselviäkin asioita vain siksi, etten kuule niitä enää päivittäin. Mitä enemmän miettii, sitä enemmän ikävöi. Olenkin huomannut, että toisesta irti päästäminen on helpoin tie onneen: luottaa, keskittyy itseensä, nauttii. Se iso paha susi ei lopulta olekaan välimatka, vaan minä itse ja oma asenteeni. Tämän oivallettuani aika alkoi kulua nopeammin ja pääsin kurjien tunteiden niskan päälle. Olen ikionnellinen siitä, että tartuin tilaisuuteen ja lähdin maailmalle. Huomaan ajattelevani jo kuukauden jälkeen asioista eri lailla ja kypsemmin, joten varokaa vaan kuinka viisas olen tullessani vuoden päästä kotiin. 

Tällä viikolla luvassa viikonloppureissu Lontooseen kummitädin hoiviin! Lisäksi kouluhommia ja kauneudenhoitoa, mitkä molemmat tällä hetkellä kyllä pahemman kerran rappiolla. Aion panostaa jälkimmäiseen, haluanhan tulla edelleen tunnistetuksi päästessäni määränpäähän ensi viikolla :)

Huonot hiuspäivät jatkuu!

THE LASAGNE

Sunnuntaihuomenta kaikille :) 

Eilinen ilta hurahti taas tanssahdellessa pienenpienessä sumuisessa rokkibaarissa, mistä en kyllä syty sitten yhtään. Jostain syystä koko erasmus-porukka kuitenkin haluaa joka lauantai sinne, joten päädyn aina vaan menemään flown mukana paikkoihin, joista en itse pidä. Miksi, oi miksi? No, toivottavasti tähän ajan myötä tulee muutos, kun kaikki löytävät lempparinsa! Eilinen yö oli myös tähän astisista kylmin ja kävellessäni kotiin väitin, että oli varmasti pakkasella. Nahkatakki ei tunnu enää aamun pikkutunneilla riittävän mihinkään ja päätin ensi kerralla turvautua untuvatakkiin. Reilua sinänsä, kun poikaystäväni dallailee shortseissa kouluun, eikä ole edes eri puolella maapalloa! Mutta niimpä teen minäkin kahden viikon päästä Ranskassa ;)

Eilisestä lasagnesta tuli muutama kysely ja lupasin postata reseptin pian :) Olen ottanut ohjeen aikanaan Kiloklubista. Suosittelen sivustoon tutustumista lämpimästi kaikille, jotka vähänkin haluavat joko tarkkailla ruokavalionsa terveellisyyttä, pitää painonsa kurissa tai jopa tiputtaa muutaman kilon. Itse käytin kiloklubia aktiivisesti varsinkin polvileikkaukseni jälkeen, kun liikunnan harrastaminen oli minimissä ja ruokavalion merkitys kunnossa pysymisessä korostui :) Sivustolla täytetään mielestäni hyvin toteutettua ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa ja saadaan palautetta mm. siitä, onko ruokavaliossa sopivasti kasviksia, herkkuja, kuituja ja oikeanlaista energiaa. Ja mikä parasta, se on ILMAINEN! 

Herkullisuudestaan huolimatta tekemäni lasagne ei siis ole mikään super-epäterveellinen mässäilyruoka. Oikeastaan, lähes mistä tahansa ruoasta saa ihan pienillä muutoksilla ja valinnoilla huomattavasti terveellisemmän. Tekemällä kastikkeet veteen, käyttämällä kokojyväpastoja, valitsemalla vähärasvaisempia tuotteita ja tutustumalla edes hiukan pakkausselosteisiin. Suomiystäväni Paulahan pitää tästä kovasti, kun käytän Asdassa aina pari tuntia kykkien hyllyjen välissä polvillani, englanninkielisiä pikkupränttejä puhelimella tulkaten. Ensi kerralla joudun varmasti kauppareissulle yksin. 

Mutta nyt vihdoin itse asiaan. Reseptistä valmistuva lasagne on köyhälle opiskelijalle ja samaten perheelle aika pieni, itse olen triplannut määrät, jotta siitä sitten saa massun täyteen koko viikon. 

Tarvitset:

2.5 dl     vettä
2 rkl       vehnäjauhoja
40 g       vihreää pestoa
70g        juustoraastetta (21%)                                        
350g      tomaattimurskaa
300g      broilerin fileesuikale
              sipulia maun mukaan
              lasagnelevyjä

Tee näin:

Paista kana ja lisää loppuvaiheessa silputtu sipuli. Paista jonkin aikaa, jotta sipuli kuullottuu. Lopuksi lisää tomaattimurska ja mausta makusi mukaan. Anna kastikkeen kiehua hetki.

Sitten juustokastike! Sulata kattilassa voita, lisää siihen vehnäjauhot. Pyörittele voi-jauhoseosta hetki ja lisää sitten vesi ohuena nauhana. Sekoita vimmatusti, ettei kastikkeesta tule paakkuista kuten minulla! Anna kiehua niin kauan, että kastike paksuuntuu. Sitten lisää raastettu juusto ja pesto samalla sekoitellen. Mausta kastike haluamallasi tavalla, esim. suolaa, pippurisekoitusta, tms. 

Voitele vuoka ja levitä pohjalle juustokastiketta. Lado päälle tarvittava määrä lasagnelevyjä, joiden päälle kana-sipulisekoitusta. Vuoka siis täytetään kerroksin kastike-levyt-kana, ja viimeisen lasagnelevykerroksen päälle lirautan aina viimeiset juustokastikkeet :) Sitten uuniin 200 asteeseen, aika riippuu paljon uunista. Suomessa pidin tunnin, täällä kärähti puolen tunnin jälkeen. Eli silmä tarkkana! 

Yhdessä normiannoksessa on about 260kcal, eli ei paha hinta moisesta makuelämyksestä :) 

Tämä neiti lähtee nyt ekalle oikealle ratsastustunnille. Jiihaa! 

MY HEART WILL GO ON

Imelälle otsikolle on ilmeisen hyvä syy: kävimme tänään Southamptonin Sea City Museumissa. Koska Titanicin tarina on merkittävä osa kaupungin historiaa, esillä oli peräti kaksi huolella rakennettua näyttelyä laivan kohtalosta. Sadoista työntekijöistä neljä viidestä oli kotoisin Southamptonista ja tänään romanttisen Hollywood-draaman tapahtumat saivat todelliset mittasuhteet. Kylmät väreet nousivat pintaan muustakin kuin ensirakkaudestani Leonardo Dicapriosta: Sadat menettivät läheisensä. Vaikka tarina on pitkälle kaupallistettu, sillä on oma paikkansa paikallisten sydämissä. Pääkadun varrella on Titanicissa menehtyneille muistomerkki, jota iltaisin valaisee kynttilät kauniiden kranssien kera. Tänään myös oma maailmani avartui siitä, että höttöinen elokuva on vain pinnallinen murto-osa tapahtuneesta. En ole murheen murtama, mutta omatuntoani vihlaisi tajutessani, kun en  leffan ja Dicaprion hurmoksessa ole pysähtynyt miettimään asiaa lainkaan.

Näyttelyissä ei tietenkään saanut ottaa kuvia, ja sain monet vihaiset katseet tädeiltä yrittäessäni salaa napsia kuvia siinä sitten epäonnistuen. Näytillä oli kaiken muun muassa matkustajien matkatavaroita, jäljitelmiä hyteistä, laivan lähetettyjä ja vastaanotettuja sähkeitä ennen uppoamista ja paljon yksittäisiä matkustajien kertomia muistoja matkalta. Tämän lisäksi museossa oli matkamuistomyymälä, missä yllätyin jälleen kerran siitä, miten hyvin tapahtumia, varsinkin traagisia, voidaan kaupallistaa. Oli "kuinka järjestät Titanic-teemaillallisen"-kirja resepteineen ja äänitteineen, postikorttia, hyttipyyhettä ja leffassa Rosen kaulassa killunutta Heart Of The Ocean-korun jäljitelmää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tarina ansaitsee saamansa huomion. Harmi, että esineet olivat niin kalliita.

Museosta suuntasimme porukalla The Art House-nimiseen galleriakahvilaan. Se on vapaaehtoistyöllä pyörivä kulttuurikahvila lukupiireineen ja vintage-tavaroineen. Mielettömän viehättävä paikka kahvikupposelle ja lautapeleille hyvässä seurassa! Ruokakin näytti niin hyvältä, että tuli ihan paha mieli, kun olin valmistanut lounassalaatin valmiiksi kotiin. Ruoassa säästäminen tuntuu välillä niin mahdottoman raskaalta! :D

Kotiin päästyäni otin itseäni niskasta kiinni ja tartuin jo kauan suunnittelemaani missioon: kana-pesto lasagne. Tein sellaisen suurtalousannoksen, että vein puolet Paulan kämppiksille yläkertaan maistiaisiksi. Väittivät että se oli hyvää ;) No, nyt on ainakin taas viikoksi ruokaa. Kiire painaa jo päälle, tunnin päästä täytyisi jo olla istumassa iltaa muiden kanssa. Cheers <3

                      

 

Huomatkaa täydellinen asuvalintani tomaattikastikkeen tekoon!

Tervehdys!

Pahoittelen viikon kestänyttä radiohiljaisuutta, päiviin on mahtunut yhtä sun toista. Olen ollut järkyttävän kiireinen, vaikkei arkeni ole sisältänyt minkäänlaisia vastuita (juhlimisen lisäksi). Yritän jatkossa ryhdistäytyä ja ottaa bloggaamisen takaisin rutiineihin! Sen sijaan, että selostan koko viikon tapahtumat, liitän mukaan muutamat kuvat kuluneesta viikosta muistoksi :) 

Koko viikon satoi kaatamalla. Jouduin jopa investoimaan sateenvarjoon.

Kouluruokalan vähän liiankin houkutteleva menu...

...jota vastustaakseni raahauduin viimein ruokakauppaan. Toin Luisin vinkistä kärryt kotiin! :)

                                       
Luonnollisesti viikkoon mahtui myös aimo annos biletystä...


...jonka seurauksena äärimmäisen sumuisia ja väsyneitä päiviä yliopistolla :D



Luis halusi säilyttää Voodoo-clubilta saamansa rannekkeen, koska se oli
kuulemma ainoa muisto koko illasta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, viikonlopusta on tulossa vauhdikas, raporttia luvassa myöhemmin :)

THIS IS MY LIFE

Muuttaessani omilleni vuosi sitten luulin, että tavaroiden unohtelu ja yleinen huolimattomuus varmasti minimoituisi ajan myötä, kun minun pitäisi huolehtia itse omista asioistani. Ikäväkseni totean, ettei minkäänlaista muutosta ole tapahtunut.

Vietin tämän päivän oikeastaan hortoillen pyjamassani (kotihaalarissa, mitä kämppikseni nauraen kutsuvat potkupuvuksi) ympäri asuntolaa kädessäni muovikassillinen pestyjä alusvaatteita, hiuskuontalo sen näköisenä, että olisin saanut sähköiskun. Kaikki alkoi siitä, kun päätimme Paulan kanssa jakaa pyykkikoneellisen, molemmilla kun oli vain alusvaatteita pyykkijonossa. Sen suurempia suunnittelematta heitimme kaikki pyykit sekaisin koneeseen, todetaksemme tuntia myöhemmin, että kaikista maailman pikkuhousuista ja sukista näytämme suosivan juuri täsmälleen samanlaisia. Jaoimme siis alusvaatteet periaattein tää sulle ja toi mulle ja naurultamme saimme sovittua, että tästä lähtien laitamme uusiin vaatteisiin nimikirjaimet, vähän niinkuin tarhassa tehtiin. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. Palatessani kotiin oivalsin unohtaneeni avaimet ja puhelimeni jonnekin. Seilasin siinä sitten pikkuhousut kainalossa eri kerrosten väliä soitellen kavereideni ovikelloja ja herätellen kämppikseni, josko heillä olisi asiasta jotain tietoa. No, karkuteillä olleet tavarani löytyivät lopulta, kuten aina, mutta täysjärkisen mainettani voi olla vaikea saada takaisin.

Kaiken tämän sekasorron keskellä minut teki erittäin erittäin erittäin iloiseksi postiin kolahtanut paketti, joka nosti koti-iltani aivan uudelle tasolle! Äiti, oot paras! Ehkä tämä onnesta sekoaminen onkin syy koko päivän sohelluksiini :) Nyt kun kello lähestyy iltayhdeksää, voisin vaihtaa pyjamani päivävaatteisiin ja pyrähtää yläkerran leffakatsomoon. Cheers!