THE DAY OFF

Käveltyäni viime yönä trombihurrikaanin saattelemana baarista kotiin, taidan olla inasen vilustunut. Tänään on kuitenkin onneksi luvassa kauan ja hartaasti odotettu vapaapäivä, paitsi koulusta myös klubeista! Vaikka onkin perjantai, täällä tuo viikon ja viikonlopun raja on kovin häilyvä: tällä viikolla suoritettu klubeilla jo ti, ke ja to - ja huomenna mennään taas. Päätimme siis yhteisvoimin lukita visusti ovet ja ikkunat ja syventyä Magic Mikeen illan pimetessä :)

Kello on viisi ja olen edelleen pyjamassa, rikon tänään varmaankin ennätyksen. Ohjelmassa ennen illan leffaa on siivoilua, ruokaa ja elämän totaalista järjestykseen laittamista. Minua uhkaa tällä hetkellä melkoinen konkurssi, joten päätin luoda excel-taulukon tuloista (nolla) ja menoista (ääretön). Liekö tuo punta valuuttana niin hämärä, että rahat haihtuvat savuna ilmaan... Ei vaan, tämä ei kyllä ole mikään vitsi! Ensimmäisen viikon vaatehurmoksen jälkeen olen kuuliaisesti kiertänyt kaukaa kaikki kaupat, mitkä myyvät muuta kuin halpaa ruokaa ja silti tuntuu, että eläminen täällä on järkyttävän kallista. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa ajatellessani noita tämän kuun tulevia menoja, kuten koulukirjoja, ratsastusklubia ja Lontoon ja Ranskan matkaa (kyllä, suunnitelmissa on vierailu V:n luokse meren taa, olen superinnoissani!). Mutta toisaalta, aivan kuten äitini sanoi kolaroituani automme kolmesti ensimmäisen ajokuukauteni aikana: sehän on vain maallista!

Olen kuitenkin ryhtynyt jo toimenpiteisiin talouteni pelastamiseksi. Kaksi viimeistä ovat toistaiseksi toteutumattomia tavoitteita.

• Juon pelkästään hanavettä, vaikken tiedä onko se terveellistä 
• En syö viikolla ulkona, vaan teen eväät homehtumaan laukkuuni päiväksi ja syön ne vasta sitten, kun ne ovat riittävän ällöttävän lilluvia
• Yritän käydä ruokakaupassa vain kerran viikossa ja suunnitella viikon ruoat etukäteen ja näin vältän turhia heräteostoksia
• Syön monta päivää samaa ruokaa
• Jätän ostamani ruoan usein myös syömättä, kuten kaikki säilykkeet, koska olen liian laiska ostaakseni purkinavaajaa
• Käyn myös Zarassa vain kerran viikossa, tässä en tosin sitkeästä yrittämisestä huolimatta pysty suunnittelemaan ostoksiani
• Otan yöelämään lähtiessäni mukaan vain tietyn pikkusumman käteistä, vaikkapa kymmenen puntaa. Näin pelastan itseni siltä, että aamulla kauhistelen laukusta löytämiäni random-kuitteja ja niitä kamalia todisteita siitä, ettei ilta mennyt suunnitelmieni mukaan. Eniten katumiani lipsahduksia KFC, Burger King ja täällä jo legendaarisen leiman saanut Mr. Kebab.
• Keitän kahvini kotona ja lakkaan palvomasta Starbucksin Mocha Frappuccinoa

Nyt kuitenkin villasukat jalkaan ja peiton alle, se ei ainakaan maksa mitään! :)

@ THE UNI

Tää päivä onkin mennyt pitkälti koulun kovia penkkejä kuluttaessa (mitkä tuntuu vielä entistä kovemmilta eilisen rastastussession jälkeen). Ohjelmaan mahtui taas monen monituista noloa tilannetta, mutta totuttuani tähän olotilaan niistä raportoiminen tuntuu pitkäveteiseltä. Tänään oli Work Psychology-kurssin aloitusluento,  ja ensimmäistä kertaa tuntui oikein kolahtavan! Kurssin sisältö oli tosi kiinnostava, ryhmä oli sopivan pieni ja opettajan puheesta sai selvää :) Odotan innolla ensi viikkoa, kun todellinen opiskelu alkaa. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten introduction-viikkojen pelottelut tarkoista deadlineista ja ankarasta läsnäolon kontrolloinnista pitävät paikkansa. Opiskelijoidenhan tulee joka oppitunnin alussa tehdä "check in" omalla kulkukortillaan luokassa olevaan lukulaitteeseen. Itsehän checkaan aina myös ulos, koska on mielestäni mahdotonta muistaa tekikö sen jo luokkaan tullessaan. 

Kouluasioista puheen ollen, tuntuu, että täällä briteissä on tapana tehdä asioista älyttömän suuria ja hienoja. Kaikki luennoitsijat esittelevät ensimmäisenä Twitter-profiilinsa, kampus muistuttaa lähinnä ostoskeskusta pikkuisine kioskeineen ja jokainen käytävä vaikuttaa olevan osa jotain suurta brändistrategiaa, kun seinälle on painettu kunnianhimoisia mietelauseita Solentin tunnusvärein. Näin varmasti onkin. Aluksi tämä kaikki suuruudenhulluus lähinnä huvitti ja mietin hyvinkin suomalaisittain, että tarviiko sitä nyt joka asiaa korostaa niin erinomaisen mainoksi, onko tuolle kaikelle hössötykselle tarvetta. Asiaa punnittuani olen kuitenkin sitä mieltä, että parempi liikaa kuin liian vähän. Suomalaisilla olisi paljon opittavaa tästä kerskakulutuksen luvatusta maasta: aina ei tarvitse olla niin vaatimaton. Lisämietteitä luvassa myöhemmin.

Juuri nyt röhnötän vaaka-asennossa tietokone polvien päällä, lusikoiden kanapesto-tortellineja salaatin kera. Ansaitsisin mielestäni mitalin siitä, etten ole tämän viikon aikana kertaakaan syönyt ulkona, vaan aina ahkerana joko talsinut tauolla kotiin tai pidätellyt nälkääni iltaan asti. Siksi en jaksaisikaan enää edes kääntää kylkeä, tuo nälkään nääntyminen kun käy ihan työstä päivisin. Vaikka mieleni tekisi kovasti maatua kiinni näihin Suomesta raahaamiini lakanoihin, on nuorena jaksettava juhlia, vaikka sitten viidesti viikossa. Kerään siis luuni, nousen koroille, ja hilaudun Student Unionin erasmus-pippaloihin. Jihuu!

Syksyistä Southamptonia koulumatkan varrelta.  Kaupunki on täynnä kauniita puistoja!

HOLD ON!

Tänään vihdoin koitti se hetki, mitä olen hartaasti odottanut ja jännännyt. Essin Elämän Ensimmäinen rat-sas-tus-tun-ti, o ou! Tosiaan, maanantaina tungin itseni yliopiston ratsastustiimin tapaamiseen ja tänään sitten oli luvassa makustelutunti kaikille halukkaille. Ja minähän halusin!

Olin täyttänyt etukäteen lapun, mihin tuli pituuden ja painon lisäksi merkitä tähänastinen kokemus ratsastajana. Koska olen sitä mieltä, että paria talutuskertaa Luu-ponin selässä ei voi laskea, alleviivasin punaisella kynällä BEGINNER (äidille tiedoksi: tiedän ponin nimen olevan Ruu, mutta ärrävikaisuudesta traumatisoituneena aion edelleenkin kutsua sitä Luuksi). Tästä huolimatta, jostain syystä joko a) olemme brittien kanssa eri mieltä siitä mitä tarkoittaa beginner tai b) minut sekoitettiin johonkin muuhun henkilöön. Tämä oletus siksi, että saapuessani tallipihaan minut siis istutettiin Deli-hepan selkään ja tunti polkaistiin käyntiin sen kummempia kyselemättä. Olin varautunut suurinpiirtein vartin mittaiseen talutussessioon ja ponien porkkanaruokintaan, mutta ehei. Olin kauhuissani.

Osoittauduimme Delin kanssa kuitenkin mainioksi tiimiksi, koska pääsimme ilman sen suurempia haavereita riviin muiden heppojen kanssa. Tässä vaiheessa huutelin epätoivoisena ohjaajalle, että ohoi, muistikohan kukaan mainita etten ole koskaan ollut hevosen selässä!? Silloin tämä napakka täti tuli hymyillen luokseni, opetti englanniksi sanat jalustin, ohjat ja satula, neuvoi miten naruista tulisi nykiä ja sitten menoksi ;) Eniten vaikeuksia itselleni tuotti varmasti se, etten saanut annetuista ohjeista mitään selvää. Kun heppa piti saada ravaamaan, sössötin vain jotain sen suuntaista, miltä muiden käskyt kuulostivat ja nauroin itselleni herkeämättä, Siksi en osaa nyt valita kummat on kipeämmät, vatsalihakset vai pakarat. Olin kyllä niin totaalisesti ulapalla. Luulen että muutkin nauroivat suomalaiselle tytölle, joka puhuu huonoa englantia ja ratsastaa vieläkin surkeammin. Tämä kuitenkin jää arvoitukseksi, koska, yllätys-yllätys, en päässyt jyvälle edes heidän puheenaiheistaan: minusta voisi kertoa huonoja vitsejä vaikka suoraan itselleni: nauraisin vain esittäessäni ymmärtää mistä on kyse. Kaikesta hilpeästä panikoinnista ja jännittämisestä huolimatta nautin puolituntisesta kyllä aivan satasella, enkä malta odottaa, että pääsen takaisin ratsaille!

Luennot ovat jatkaneet kulkuaan yhtä surkuhupaisissa merkeissä. Olen muunmuassa pelannut ranskankielistä hirsipuuta brittiläisten kanssa osaamatta ranskan- tai edes englanninkielisiä aakkosia, myöskään hirsipuuta en tämän maan direktiivien mukaisesti hallinnut. Lisäksi olen tehnyt ryhmätyönä kansainvälistymisstrategiaa, josta en henkilökohtaisesti ymmärtänyt hölkäsenpöläystä, hymyilin vain muiden mukana. Ja vielä tämä heppajuttu. Alan jo kaivelemaan muistiani, onko olemassa mitään, minkä oikeasti hallitsen? :D Päivän päätteeksi on aina paras vain naurahtaa itselleen ja sille, että miten ihmeessä on kaikista älyttömistä tilanteista selvinnyt. Suomessa en olisi ikipäivänä kuvitellut, saatika saattanut itseäni näihin surmanloukkuihin, mistä ei selviä kuin suunsa avaamalla ja itsensä nolaamalla. 

Harmittaa superpaljon, että siinä ratsuhuumassa kamera pysyi visusti laukussa. Jääpähän tallennettavaa seuraavaan kertaan ;) Nyt suihkin tästä pikaisesti viereiseen asuntolaan viettämään tytön synttäreitä. Juu tytön, en tiedä ikää enkä kansallisuutta, mutta täällä sillä ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä. Cheers!

AWKWARD

Ensimmäiset kaksi viikkoa Southamptonissa olivat näin jälkeenpäin ajatellen pelkkää leikinlaskua aamusta iltaan. Eilen vielä toivoin, että pääsisin pian kiinni kouluun ja rutiineihin, ja saavuttaisin vihdoin sen haluamani arkirytmin: terveellistä ruokaa, salilla käyntiä, lenkkeilyä, kavereiden kanssa hengailua, ja juhlimista vain viikonloppuisin (keskiviikkohan on viikonloppua). Tänään tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Voitaisiinko sittenkin jatkaa Freshers´ weekiä joululomaan saakka? 

Otsikko tosiaankin kuvaa lyhyesti ja ytimekkäästi kuluneen päiväni tunnelmia. En ole koskaan tuntenut olevani yhtä "fresher", "lost", "outsider", kaikkia näitä, kuten tänään. Vaikka olen yleensä luonteeltani reipas, pupu on kyllä pysynyt visusti pöksyssä koko päivän lukuisista rydistäytymisyrityksistä ja "kyllä minä pärjään"-mantroista huolimatta. Olen vain kulkenut paikasta toiseen puhelin kädessä esittäen, että tiedän asioista jotain ja että minulla todella olisi jotain tärkeää tekemistä sen sijaan, että olisin tärissyt yksin nurkassa tuijottaen pelokkaasti niitä oikeita brittiopiskelijoita. 

Viikkoni alkoi tosiaan ihkaensimmäisellä oikealla oppitunnilla, Finance for Marketing- aloitusluennolla. Olin valinnut kurssin meille annetusta listasta, joten sinne mennessäni kuvittelin tapaamani vähintäänkin muita kaupallisen alan opiskelijoita, mutta elin myös toivossa päätyväni samaan ryhmään muiden vaihtareiden kanssa. Turha toivo: vaikuttaa siltä, että kurssin osallistujat ovat yksi yhtenäinen luokka muotiopiskelijoita. Tiivis luokka. En valitettavasti saanut osakseni yhtäkään ystävällistä katsetta, en edes säälivää, ja yritykseni hymyillä kurssitovereilleni osottautuivat turhiksi. Ei ainuttakaan poikaa, ei ainuttakaan vaihtaria. 18-vuotiaiden muotimimmien joukkoon soluttautuminen vaikuttaa ainakin tällä hetkellä olevan mission impossible. Lisäksi ymmärsin ponnistellen ehkä puolet luennoitsijan puheesta. No, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä: torstaina taas tavataan! 

Onneksi kaiken tämän hämmennyksen keskellä vilisee myös paljon toivonkipinöitä! Yksi tosi mieleinen juttu mitä brittiyliopistot opiskelijoilleen tarjoavat, ovat lukuisat "societyt". Meillä voi harrastaa kelpohintaan kaiken muun muassa esimerkiksi tankotanssia, cupcake-leivontaa, soutamista, kiipeilyä, sukellusta.. Lähes mitä tahansa. Minäkin löysin klubien joukosta omani, ja tänään suuntasin sitten kartta kainalossa rohkeasti ensimmäiseen tapaamiseen, missä tapasin lajin harrastajia ja varasin ajan kokeilutunnille! Olin jälleen kerran ainoa ulkomaalainen eikä pubin hälinässä pidetystä tilaisuudesta jäänyt käteen oikeastaan muuta kun tervetuloa ja näkemiin, mutta sain ainakin nimeni listalle ja tunnin bookattua. Odotan jo palavasti keskiviikkoa, milloin pääsen tositoimiin! Siitä lisää sitten, äiti miettiköön kotona nyt päänsä puhki, että mihin olen taas nokkani työntänyt ;) Huomiseen!

Vihdoin kostyymi ilman sadetakkia ;)

A WONDERFUL DINNER

With wonderful people :) Katastrofien, varvasrakkuloiden ja juhlinnankatkuisen viikonlopun jälkeen teimme päätöksistä parhaimman, kun päätimme illastaa yhdessä kuppikuntamme kanssa - ensimmäistä kertaa. Täytyy tunnustaa, että ihmiset näkee kyllä täysin eri valossa, kun heidät näkee kirjaimellisesti päivänvalossa (tähän asti tuttavuutta on tehty lähinnä yön pikkutunneilla)! Tällaisia illanviettoja saisi puolestani olla paljon enemmän, tunnustan pitäväni näistä lähes yhtä paljon (siis enemmän) kuin klubbailusta. Lisäksi rakastan hyvää ruokaa ylitse juomisen ;) Oli aivan mielettömän mukavaa vain syödä hyvää ruokaa ja keskustella muustakin kun siitä, mitä tapahtui viime yönä klubilla kun kaikki katosivat. Ja mikä parasta, pidän minua ympäröivistä ihmisistä vain koko ajan enemmän.

Meitä on räikeä porukka eri kansallisuuksia, mikä on ollut ja tulee olemaan varmasti ehdoton rikkaus tulevan vuoden aikana. Hollanti, Belgia, Espanja, Ranska, Saksa, Ruotsi, Suomi, ketä meitä nyt on, ja kaikki nämä  edustettuna pelkästään päivittäisessä ydinporukassa. Mahtavaa! Tässä ympäristössä ja kulttuurien yhteentörmäyksessä oppii paljon asioita muista, mutta vielä enemmän itsestään. Näiden ihmisten rinnalla huomaan välillä olevani ärsyttävän skeptinen, itsenäinen (kyllä minä tiedän!) ja välillä jopa vetäytyvä. Paljon on siis vielä opittavaa.

Se tältä illalta, syvempää kulttuuripohdiskelua varmasti luvassa myöhemmin. Näin kivan illan jälkeen on hyvä aloittaa koulutie huomenna. Luvassa myös uusi harrastus keskiviikkona, jihuu! Good night!