01 July 2013

2 x NOLLASTA SATAAN

Opiskelujen ja elämän muiden yllätysten takia oon ehtinyt asua milloin missäkin, minkä takia kaikki kaveritkin on ripoteltu kourallinen sinne ja toinen tänne. On rakkaita ystäviä, ketä hyvällä tuurilla näkee kerran pari kuussa ja sekin ihan älyttömän säätämisen takana. Nyt se kerran pari kuussa osui viime viikonloppuun ja jopa ilman harmaita hiuksia, ehkä me naisetkin aletaan oppia (never) ;)

Sain siis upean naisvahvistuksen tuolta Suomen Mänsesteristä kukkakimppuineen ja hurmaavine hymyineen! Ollaan Viivin kanssa kun yö ja päivä ja täytyy sanoa, että melkoiset (katastrofinkin) ainekset on aina ilmoilla kun tämä kahdesta sekunnissa nollasta sataan kiihtyvästä mimmistä koostuva tiimi lyö viisaat päänsä yhteen :D Ilta alkoi parvekkeella maailmaa parannellen ja päivän polttavimpia uutisia vaihdellen, jonka jälkeen tanssittiin, laulettiin ja soitettiinkin parit ikivihreät ennen kaupunkiin suuntaamista. 

Levikset repes Lahden yössä pariinkin kertaan, milloin mahtavista mangomojitoista ja milloin jäätävän pitkästä vessajonosta. Mutkista kuitenkin selvittiin esimerkillisen hyvin ja sain jopa vieteltyä Tampereen neidin illan kruunaavalle kinkku-ananas-aurajuustopizzalle! Sunnuntaina sitten hierottiin polviin kylmägeeliä, tarkenneltiin illan kulkua ja naurettiin kertakaikkisen julkaisukelvottomalle kuvamateriaalille. 

Viivi, kiitos anteeks ja näkemiin <3


No comments:

Post a Comment

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS