Ihan turhaa taas edes yrittää hehkuttaa kuinka ihanaa oli, kun Valtteri oli täällä. Saldo oli kolme päivää Southamptonissa ja loput Lontoossa ja joka hetki mä vaan ajattelin, että kumpa viikko ei loppuiskaan koskaan. No, se loppui, ja tirautin taas kerran kyyneleet Victorian bussiasemalla, maailman epätoivoisin tapaus. Tällä kertaa olin kuitenkin varannut leopardinekkuliinoja taskuun, onneksi.
Tavallaan tuntuu, että toisen näkeminen vaan lisää ikävää. Silloin muistaa kuinka helppo toisen kanssa on olla ja täytyy asennoitua kokonaan uudelleen siihen etäisyyteen ja faktaan, että omassa 80-senttisessä sängyssä mahtuu taas kääntymään. Lähtöpäivänä oon aina vaan yksi ristiriitaisten ajatusten sekamelska, ja vuorotellen itkien ja nauraen yritän päättää miltä musta tuntuu. Oli niin kivaa nähdä, mutta niin kamalaa lähteä, etäisyys on kyllä maailman kamalin asia ja miksi mä edes lähdin vaihtoon, miten tästä selvitään, mutta voi että kun tää on mun elämän parasta aikaa enkä vaihtais Southamptonia mihinkään, ja haluun vaan seikkailla koko elämäni. Pysy siinä sitten balanssissa.
Kirkkaimpana mieleen jää aina kuitenkin se tärkein: syy, miksi näitä ylä- ja alamäkiä jaksaa porskuttaa :)
Ja lopuksi sekalainen kuvapläjäys.
Leppoisa Bill's Restaurant Sohossa. Suosittelen!
Piccadilly Circus (taas kerran)
Jamie Oliverin antimia Notting Hillissa
Eloisa Camden Town
Lempparihommissa...
Juustovoileipiä Camdenin international food-ulkomarkkinoilla
Harvinaisen kaunis keli ja kaunis Little Venice Camdenin kupeessa.
Ei mikään Erasmus-aamupala!
Ja myös must-see nähtävyyksiin kuuluva Nike Town Oxford Streetillä
Lisää lempparihommia...
Ja viimeisenä, aina yhtä inspiroiva ja upea Harrods.
Leluosasto. Onneksi mua ei viety tänne pienenä, olis tullut itkupotkuraivari kotiin lähtiessä.
Ja vikan illan dinneri. Hienon ravintolan sijaan päädyttiinkin ostamaan päivän tarjouspatongit Harrodsin ruokahalleista ja nautiskeltiin Jurassic Parkista hyytävänkylmässä hotellihuoneessa.
No comments:
Post a Comment