Siitä on aika lailla tasan kaks vuotta kun sain käsiini sen odotetun, vihatun ja rakastetun kirjeen Vaasan yliopistolta, mistä mun olis pitänyt olla maailman onnellisin. Kauppatieteet oli ollut mun tavoite ties kuinka kauan, mutta jo jonkin aikaa olin naiivisti rakentanut mun kaikki suunnitelmat sen varaan, että kaikki menis niinkuin elokuvissa: muuttaisin tampereelle, rakentaisin poikaystävän kanssa lintukodon ja kaikki ois kohta siinä valmiina, helposti. Lopulta kuitenkin tartuin haasteeseen ja se oli epäilemättä mun elämäni paras päätös.
Ton päätöksen jälkeen matkassa on ollut niiden lukemattomien onnenhetkien lisäksi tietysti monen monta mutkaa. Vuotta väritti kymmenet ellei sadat vaasa-tre junassa vietetyt tunnit, loputtomat pohdiskelut Vaasaan jäämisestä ja lopulta maanpako Britteihin varmaan elämäni ikimuistoisimmaksi vuodeksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt sinkkuilen mamman helmoissa Lahdessa monta oivallusta viisaampana ja silti mietin, että voi taivahan vallat mitä tää vuosi onkaan tuonut tullessaan. Oon nyt ja tässä superonnellinen, mutten enää halua suunnitella sitä onnea pidemmälle. Epäilemättä palaan Vaasaan raapustamaan kandin, mutta sen jälkeen tää matka on yksi iso, jännittävä arvoitus.
Tässä postauksessa ei oikeastaan oo päätä eikä häntää. Haluun onnitella kaikkia opiskelupaikan saaneita sydämeni pohjasta ja tsempata niitä, ketkä ei ehkä saanut haluamaansa. Oli se sitten se opiskelupaikka, duuni tai elämäsi rakkaus, elämällä on aina sulle se suunnitelma B. Se on just se mitä itse ei halua, mutta voi olla lopulta yllättävänkin onnellinen kun siihen jaksaa luottaa. Mä en halua jeesustella olevani mikään viisas, en mä usko tähän itsekään aina. En uskonut enkä usko. Mutta sen mä oon oppinut tai ainakin yritän oppia, että se suunnitelma B voi olla paljon luultua parempi. Go for it.
Luisin postaama quote on yks niistä elämän totuuksista, jota uskovalle elämä on varmaankin simppelimpää.
"The struggle is part of the story."
