HOME SWEET HOME

Nyt on taas jäähyväiskyyneleet vuodatettu kertaalleen ja on aika palata arjen ihanuuteen Southamptonissa. Viikko oli ihan unelmien täyttymys kaikkine mutkineen (mm. menolento Pariisiin peruttu, sukkulointi miljoonakaupungin metrossa matkalaukkujen kera ja myöhästyneet junat) ja takaisin palaaminen tuntuu nyt helpommalta: epävarmuuteni karisi Ranskan rautateille körötellessäni kohti kotia. Tietty oli haikeaa palata tyhjään huoneeseen ja menee varmaan hetki tottua taas yksin olemiseen.

Viikkoon mahtui yhtä sun toista nähtävää ja tehtävää, mutta epäilemättä kaikista tärkeintä oli viettää aikaa yhdessä tuhlaamatta sitä turhuuksiin. Kuten riitelyyn. Sain monelta viisaalta taholta neuvon ennen matkaa, että älkäähän lapset tapelko koko viikkoa: ja kas, otin neuvosta vaarin ja vältin lapsellista äkäilyä, joten kuin taikaiskusta kaikilta turhilta vänkäyksiltä vältyttiin :) Toki puhuttiin kasvotusten halki joitain mieltä mietityttäviä asioita viikon kuluessa, mutta kivassa ja rakentavassa mielessä. Oon ylpeä molemmista, kehitystä on tapahtunut! 

Kun käyn tänään nukkumaan, aion kelata mielessäni läpi kaikki ihanimmat muistot kuluneelta viikolta. Niitä on kuitenkin niin monta sataa, että ehdin varmasti nukahtaa ennen filmin loppua. Ohjelmaan mahtui kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin tutustumisen lisäki aivan liikaa herkkuruokia ja mainiota seuraa. Tapasin V:n vaihtarikavereita ja täytyy todeta, että erasmus-opiskelijat taitavat olla joka maassa yhtä avoimia ja mukavia: poikaystäväni näyttää olevan hyvissä käsissä :) Pidimme kaikki yhdessä crêpe-illallisen ja ryhdistäydyimme jopa luistelemaan! Ihan mielettömän hauskaa, viime kerrasta on jo monta vuotta. Lisäksi suurimmalle osalle porukasta se taisi olla ensimmäinen kerta jäällä...

Teimme myös yllärireissun Geneveen Sveitsin puolelle lauantaina. Kaupunki oli viehättävä, vaikka koko päivän satoi lakkaamatta ja ulkona oli aika kylmä. Silti me sinnikkäästi taitoimme matkaa sinne ja tänne ympäri Geneven, kellomuseosta vanhaan kaupunkiin ja boheemikortteileihin (joita ei koskaan lopulta löytynyt). Kellomuseo oli vaikuttava, suosittelen kaikille vähänkin koruista/kelloista kiinnostuneille jos sattuu tuon kaupungin kulmille :) Myös shoppailutarjonta on kattava, kylläkin vain aika suppeaan makuun: Vuittonilla ja Pradalla ei paljoa erasmus-budjetilla herkutella!

Olen kyllä ihastunut Ranskaan. Sain hyvän potkaisun juuri aloittamilleni ranskan opinnoille ja haluan äkkiä oppia lisää, niin että seuraavalla vierailulla vierailut ravintoloissa ja kaupoissa hoituu jo sukkelammin. Paikallisten englanninkielen taito, tai ehkä paremminkin halu puhua vierasta kieltä on kauniisti sanottuna vaatimaton. Saapuessani Ranskaan tunsin itseni yht´äkkiä avuttomaksi, kun en ymmärtänytkään ketään tai tullut ymmärretyksi ja ihailenkin esimerkikis poikaystäväni rohkeutta lähteä täysin ummikkona uuteen kulttuuriin. Osaamatta sanaakaan ranskaa selvisimme kuitenkin pilke silmäkulmassa tilanteesta kuin tilanteesta :) Mieleen jäi myös paikallinen rento, eteläiseksi mieltämäni elämänasenne: kellään ei tuntunut olevan kiire mihinkään! Siinä missä Suomessa tai Southamptonissa olisi jo hälytetty apuvoimia ruokakaupan kassoille, Lyonilaiset kassatädit vaihtelevat poskisuudelmia sen suurempia murehtimatta asiakkaiden tuijotellessa kärsivällisesti ympärilleen. Ja tämä pätee ymmärtääkseni aivan kaikkeen. Bussiaikatauluihin, kahviloihin, koulunkäyntiin tai pankkiasioihin. Itselläni tähän rentouteen on pitkä matka!

Viikon varrelta olisi niin paljon kerrottavaa, että sen tiivistäminen on mahdotonta. Loputtomasti onnen hetkiä ja vähän kyyneleitäkin, mutta niin sen kai kuuluukin mennä. Minkäänlainen blogipostaus ei tee oikeutta taakse jääneelle reissulle, mutta yritin tehdä edes pienen pintaraapaisun Ranskassa vietetystä viikosta. Nyt peiton alle, ehkä huomenna osaan taas olla yksin!

Teen kuvista kokonaan toisen postauksen, koska ne on helpompi julkaista erillään tekstistä :)

LIKE A FIRST DATE

Okei. Taksi lähtee pihasta viiden tunnin päästä ja oon tässä illan panikoinut viime hetken pakkailuja. Miten voi tuntua näin jännältä tavata tutuin ja rakkain ihminen? Ihan kuin sillä olisi jotain väliä, miten hiukset on ja näkyykö kello. 

Starttaan siis lentäen Southamptonista ja lennän Pariisin laitamille. Siinä kohtaa suunnitelma hiukan sumenee, tarkoitus olisi päästä mahdollisimman sukkelasti Gare De Lyoniin, Pariisin rautatieasemalle, ja siitä suunnata junalla Lyoniin. Infoa oli netistä tosi vaikea löytää, kun kaikki tuntuu olevan vain ranskaksi. Luotan siis vaistooni ja seikkailen sitten huomenna :)

Jätän koneen kotiin, koska käytössäni on julmetun painava ikivanha kannettava. Nautin lomasta nyt ja päivittelen sitten viikon tiivistetysti kun palaan Southamptoniin. Mukavaa viikkoa siis kaikille, pitäkää huolta toisistanne! 

RUSH & THE RIOT

"When a man is tired of London, he is tired of life; for there is in London all that life can afford". Näin sanoi englantilainen kirjailija Samuel Johnson kolmesataa vuotta sitten ja yhdyn tähän väitökseen epäilemättä hetkeäkään. Vietettyäni Lontoossa taas kaksi päivää, menetin sille hermojeni lisäksi loputkin sydämestäni. Se tunne kun kaupungin syke, erilaiset tuoksut, kiireiset ihmiset ja loppumattomat tarinat täyttävät pään, on unohtumaton ja koukuttava: voisin istua metrossa tai kadun varrella tunteja vain tarkkaillen ohitseni kiitäviä ihmisiä ja hetkiä ja painaa niitä mieleeni. Lontoossa on kaikki mitä voi toivoa. Toistaiseksi aikani on kulunut must-see paikkojen tehosuorittamiseen, mutta kunhan pakolliset rastit ja shoppailut tästä kaupungista on nähty, haluan takuulla pureutua sen ruohonjuuritason elämään syvemmin. 

Sateiset perjantai ja lauantai kuluivat totuttuun tapaan aivan liian nopeasti. Tapasin kummitätini perheineen Harrodsilla, missä en ollut vielä aiemmin käynyt. Korkeatkin odotukseni ylittyivät tuplasti, niin kiistämättömän upea  tuo tavaratalo oli. Ilmassa tuoksui parfyymi ja luksus, eikä ilmapiiri jäänyt epäselväksi: Harrods ei todellakaan ole paikka köyhälle opiskelijalle. Nautin kuitenkin kiertelystä ja katselusta valtavasti ja suosittelen paikan katsastamista kaikille Lontoon kävijöille. Harrodsilta suuntasimme metrolla South Kensingtoniin pienelle tauolle: olin tietenkin aamulla juossut bussiin auttamattomasti myöhässä ja Lontooseen saapuessani päättänyt säästää rahaa kävelemällä Harrodsille metrolla ajamisen sijaan, joten päikkärit tulivat jo tarpeeseen! 

Illalla suuntasimme Piccadilly Circuksen kautta Sohoon. Alue on iltaisin täynnä elämää ja vilkkaat kadut täyttyvät tuhansista turisteista ja paikallisista, jotka suuntaavat pubeille, klubeille, syömään, teatteriin, shoppailemaan... Soho todella on yöelämän ytimessä. Katuja voisi kierrellä loputtomiin vain ympärilleen katsellen :) Päädyimme lopulta Chinatowniin, josta löytyy kattava valikoima kiinalaisliikkeitä ja ravintoloita, joista valitsimmekin yhden illallispaikaksi. Sitruunakana oli hintansa väärti, ja massut täynnä kelpasi taivaltaa hotellille lataamaan akkuja.

Öinen Oxford Street

Sohon Chinatown

Aamulla kello soi aikaisin, kun suunnitelmana oli katsastaa Bloomsburyssa sijaitseva British Museum. Yhtä maailman suurimmista museoista ei kuitenkaan haravoida läpi päivässä (oikeasti, siellä saisi kulumaan viikon!), joten valitsimme etukäteen kiinnostavat näyttelyt ja aloimme sitten määrätietoisesti edetä huoneesta toiseen. Olen vasta nyt tajunnut, mitä vaatii olla hyvä turisti: täytyy olla suunnitelma, aikataulu, kello ja pitkä pinna. Usein myös varasuunnitelma tulee tarpeeseen. Saimme egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset kuitenkin kahlattua läpi määräajassa ja sitten olikin jo hyvästien aika. 

Otin vielä metron Oxford Streetille katsastaakseni muutaman liikkeen, mitä en ole Southamptonista vielä löytänyt. Shoppailuni kuitenkin keskeytyi, kun hallituksen vastainen mielenosoitus peitti koko valtavan ostoskadun ja tilanne alkoi karata käsistä. Paikalle virtasi poliiseja ja kaupat joutuivat sulkemaan oviaan, joten katsoin parhaaksi poistua paikalta vähin äänin! En ollut kuitenkaan varautunut mielenosoituksen aiheuttamiin yllätyksiin: liikenne oli totaalisen tukossa ja metroasemia oli suljettu. Tämän seurauksena metsästin ensin oikeaa bussia Lontoon hämmenyksen täyttämässä ytimessä yli puoli tuntia, jonka jälkeen hotellille päästyäni nappasin liikennevaloista taksin. Huonosta tuuristani ja kaikista epäilyksistäni huolimatta bussini Southamptoniin oli onneksi myöhässä ja ehdin juuri ja juuri hypätä kyytiin. Huh, kädet tärisivät ja päässä pyöri kyllä yöhön asti, sellaista sooloilua koko päivä oli ollut.

Postauksesta tuli superpitkä, mutta olipa paljon asiaakin. Tänään alkaa pakkailut ja huomenna jännäilyt, sitten tiistai aamuna pääsen starttaamaan V:n luo ranskaan. Kivaa sunnuntaita kaikille :) 

LONDON CALLING

Wuhuu! Heräsin tänään aikaisin pitämään huolta siitä, etten unohda mitään tai jää bussista. Aikani kului kuitenkin maailman turhauttavampaan ongelmaan: jokainen tietää ne aamut, kun yht´äkkiä kaikki kivat vaatteet ovat päättäneet kadota kaapista tai muuttua näkymättömiksi? Tänään oli juuri sellainen (koska olin eilen liian laiska suunnitellakseni asiaa etukäteen). Jouduin tosissaan miettimään miten olen pukeutunut kuluneella viikolla vain todistaakseni itselleni että ylipäänsä omistan käyttökelpoisia vaatteita. No, kriisi on nyt ratkennut pakon edessä! Aion alkaa kehittää tulevaisuuden varalle hätävaate-systeemiä. Sellaista, että on aina valmiina korvan takana ainakin kaksi luottoasua, ettei näistä paniikeista enää tarvitse kärsiä.  Nyt kuitenkin täytyy kiirehtiä bussipysäkille, Lontoossa on kummitäti vastassa! :)

Aivan mahtavaa viikonloppua kaikille, palailen ruudulle varmaankin sunnuntaina! x

GIRLS´ GOSSIP

Ihanaa iltaa kaikille :) Ompa kiva käydä kohta nukkumaan levollisin mielin siitä, etten ainakaan muista unohtaneeni tänään mitään.

Päivä kului pitkälti koulurutiineissa. Work Psychologyn tunnilla luimme satua prinsessasta, joka lankesi pahoille teille ja kärsi siksi kurjan kohtalon joutuessaan lohikäärmeen kitaan. Tehtävämme oli sitten analysoida tarina organisaation ja sen sisältämien erilaisten roolien näkökulmasta. Ihan huippua! Pidän näistä luennoista paljon, ne antavat paljon pureksittavaa ja tänäänkin asiat pyörivät päässäni koko loppu päivän. Tunnit koostuvat lähinnä erilaisista testeistä ja keskusteluista, mihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia ja siksi jopa minä aion uskaltaa ensi kerralla avata suuni. Niin erilaista kuin kotona Vaasassa! Luennot olisivat tosin mukavampia, jos voisin edes jollain tavalla kommunikoida ryhmäni kanssa. Ensimmäistä kertaa (sen idioottiportsarin lisäksi, joka ei päästänyt meitä baariin) jouduin todella tyrmistymään paikallisten nuorten käytöstavoista. Opettaja joutui kehottamaan ryhmäläisiäni ottamaan minut mukaan keskusteluun (kuinka noloa!) ja siltikin vieressäni istuva supercool lontoolaispoika kirjaimellisesti käänsi selkänsä sulkien minut kylmästi pois porukasta. Enkä todellakaan ole mikään hiljainen hissukka, mutta tänään jäin jalkoihin sata-nolla. Vaihdan varmastikin ryhmää, en aio jatkossa käyttää tunteja oman typeryyteni ja ulkopuolisuuteni potemiseen. 

             

Sitkeän, kuukauden kestäneen tavaamisen jälkeen sain nimeni vihdoin oikein kirjoitettuna Frappuccinoon! Ainakin aakkoset olen siis oppinut ;)

Iltaa vietin tänään kuuden vallan hurmaavan neitokaisen seurassa karibia-henkisessä ravintolassa Turtle Bayssa. Saimme vihdoin aikaiseksi sovitettua kaikkien mimmien aikataulut yhteen ja keräännyimme juoruamaan kuluneen kuukauden vauhdikkaista käänteistä hyvän ruoan kera. Vaikka illan oli tarkoitus olla alkoholivapaa, ei ole hyvän mojiton voittanutta... Erasmus-pojilla on kuulemma ollut oma salaseuransa facebookissa jo pidemmän aikaa, joten olemme jo muutaman kokoontumisen herroja jäljessä, mitä huijausta!   

Vietettyäni Englannissa kuukauden on hämmentävää herätä siihen, kuinka vähän tällaista "laatuaikaa" on ehtinyt viettää. Tuntuu täysin eriskummalliselta saada pöytäkeskustelusta jotain selvää, saatika sitten pureutua sen syvällisempiin aiheisiin. Olen jo muutamaan otteeseen huolestunut siitä, että syntyykö tämän vuoden aikana ollenkaan oikeita ystävyyssuhteita, vai jääkö kaikki sille pinnalliselle small talk-tasolle. Ratkaisin arvoituksen kuitenkin tänään: ystävystyäkseen toisen kanssa täytyy oikeastaan ensin tutustua kyseiseen henkilöön. Vielä kun yhteinen kieli on molemmille vieras, on "vaivaa" nähtävä tuplasti. Aika näyttää kuinka paljon. Me kaikki epäilyksettä nautimme viettämästämme kolmetuntisesta ja päätimme yhteistuumin järjestää pian cupcake- ja sinkkuelämää-illat. Tästä se lähtee :)

Rauhallinen ilta sai kaipaamaan ystäviä sieltä kotoa ihan älyttömästi. Alan olla jo taikinaterapian tarpeessa.

Naz (Hollanti), Michaela (Ruotsi), Manon (Ranska), Paula ja Juuli (Suomi), Julia (Ranska) ja minä!