Nyt on taas jäähyväiskyyneleet vuodatettu kertaalleen ja on aika palata arjen ihanuuteen Southamptonissa. Viikko oli ihan unelmien täyttymys kaikkine mutkineen (mm. menolento Pariisiin peruttu, sukkulointi miljoonakaupungin metrossa matkalaukkujen kera ja myöhästyneet junat) ja takaisin palaaminen tuntuu nyt helpommalta: epävarmuuteni karisi Ranskan rautateille körötellessäni kohti kotia. Tietty oli haikeaa palata tyhjään huoneeseen ja menee varmaan hetki tottua taas yksin olemiseen.
Viikkoon mahtui yhtä sun toista nähtävää ja tehtävää, mutta epäilemättä kaikista tärkeintä oli viettää aikaa yhdessä tuhlaamatta sitä turhuuksiin. Kuten riitelyyn. Sain monelta viisaalta taholta neuvon ennen matkaa, että älkäähän lapset tapelko koko viikkoa: ja kas, otin neuvosta vaarin ja vältin lapsellista äkäilyä, joten kuin taikaiskusta kaikilta turhilta vänkäyksiltä vältyttiin :) Toki puhuttiin kasvotusten halki joitain mieltä mietityttäviä asioita viikon kuluessa, mutta kivassa ja rakentavassa mielessä. Oon ylpeä molemmista, kehitystä on tapahtunut!
Kun käyn tänään nukkumaan, aion kelata mielessäni läpi kaikki ihanimmat muistot kuluneelta viikolta. Niitä on kuitenkin niin monta sataa, että ehdin varmasti nukahtaa ennen filmin loppua. Ohjelmaan mahtui kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin tutustumisen lisäki aivan liikaa herkkuruokia ja mainiota seuraa. Tapasin V:n vaihtarikavereita ja täytyy todeta, että erasmus-opiskelijat taitavat olla joka maassa yhtä avoimia ja mukavia: poikaystäväni näyttää olevan hyvissä käsissä :) Pidimme kaikki yhdessä crêpe-illallisen ja ryhdistäydyimme jopa luistelemaan! Ihan mielettömän hauskaa, viime kerrasta on jo monta vuotta. Lisäksi suurimmalle osalle porukasta se taisi olla ensimmäinen kerta jäällä...
Teimme myös yllärireissun Geneveen Sveitsin puolelle lauantaina. Kaupunki oli viehättävä, vaikka koko päivän satoi lakkaamatta ja ulkona oli aika kylmä. Silti me sinnikkäästi taitoimme matkaa sinne ja tänne ympäri Geneven,
kellomuseosta vanhaan kaupunkiin ja boheemikortteileihin (joita ei koskaan lopulta löytynyt). Kellomuseo oli vaikuttava, suosittelen kaikille vähänkin koruista/kelloista kiinnostuneille jos sattuu tuon kaupungin kulmille :) Myös shoppailutarjonta on kattava, kylläkin vain aika suppeaan makuun: Vuittonilla ja Pradalla ei paljoa erasmus-budjetilla herkutella!
Olen kyllä ihastunut Ranskaan. Sain hyvän potkaisun juuri aloittamilleni ranskan opinnoille ja haluan äkkiä oppia lisää, niin että seuraavalla vierailulla vierailut ravintoloissa ja kaupoissa hoituu jo sukkelammin. Paikallisten englanninkielen taito, tai ehkä paremminkin halu puhua vierasta kieltä on kauniisti sanottuna vaatimaton. Saapuessani Ranskaan tunsin itseni yht´äkkiä avuttomaksi, kun en ymmärtänytkään ketään tai tullut ymmärretyksi ja ihailenkin esimerkikis poikaystäväni rohkeutta lähteä täysin ummikkona uuteen kulttuuriin. Osaamatta sanaakaan ranskaa selvisimme kuitenkin pilke silmäkulmassa tilanteesta kuin tilanteesta :) Mieleen jäi myös paikallinen rento, eteläiseksi mieltämäni elämänasenne: kellään ei tuntunut olevan kiire mihinkään! Siinä missä Suomessa tai Southamptonissa olisi jo hälytetty apuvoimia ruokakaupan kassoille, Lyonilaiset kassatädit vaihtelevat poskisuudelmia sen suurempia murehtimatta asiakkaiden tuijotellessa kärsivällisesti ympärilleen. Ja tämä pätee ymmärtääkseni aivan kaikkeen. Bussiaikatauluihin, kahviloihin, koulunkäyntiin tai pankkiasioihin. Itselläni tähän rentouteen on pitkä matka!
Viikon varrelta olisi niin paljon kerrottavaa, että sen tiivistäminen on mahdotonta. Loputtomasti onnen hetkiä ja vähän kyyneleitäkin, mutta niin sen kai kuuluukin mennä. Minkäänlainen blogipostaus ei tee oikeutta taakse jääneelle reissulle, mutta yritin tehdä edes pienen pintaraapaisun Ranskassa vietetystä viikosta. Nyt peiton alle, ehkä huomenna osaan taas olla yksin!
Teen kuvista kokonaan toisen postauksen, koska ne on helpompi julkaista erillään tekstistä :)
