09 December 2012

FRIDAY NIGHT FEVER



...NOT! Koko eilisen illan painoin apinanraivolla (facebookaten) sitä pirun esseetä, jotta voisin nauttia tänään Lontoosta. Linnottauduin sänkyyn peittojen ja kirjojen alle ja päätin taistella. Vähän niinkuin elokuvissa naulataan ovet ja ikkunat kiinni ulkomaailmaa pakoiltaessa, niin mä päätin kasata päälleni niin paljon painavia rumia vanhoja kirjoja, etten jaksanut enää nousta ylös niiden alta. Paitsi silloin, kun tajusin, että juuri se pinkki kynä millä haluan juuri tämän muistiinpanon kirjottaa, on peräti kaksi metriä liian kaukana, käteni ulottumattomissa. Ja voi että, kun  sittenkin voisin hakea sukat jalkaan. Haenpa vielä ponnarin linnoitukseeni, ettei otsis haittaa tehokasta opiskelua. Raivostuttavaa.

Taktiikka toimi kuitenkin sinänsä, etten tosiaan tätä tekosyy-ravaamista lukuun ottamatta liikauttanut niveltäkään. Mutta mitään korrelaatiota sillä ei kyllä ollut esseen edistymiselle. Pahus. 

Luovutettuani esseen aloitin seikkailuni kohti höyhensaatia erittäin rutiininomaisesti: Oikea kylki, vasen kylki, nassu kattoon, (aina tässä järjestyksessä) eikä nukkuhelkatinmatti vieläkään suvainnut saapua. Tämän lisäksi nousin vielä unen rajalta etsimään paniikinomaisesti donitsia, kun päätin tehdä lauantaiksi nutturan. Käytin operaatioon reilun tunnin kontaten kaikki lattiat ja järjestäen ne vähäiset kaapit, mitä tässä luukussa on. Tuloksetta. Aamulla älysin kuitenkin kuinka typerä valinta nuttura olisi ollut, kun Lontoossa tulisi nyhjättyä sovituskopeissa. Nappisuoritus Essi :)

Viimeöisen sekoilun tuloksena katselin sitten kahden tunnin yöunien jälkeen Lontoota pienoisen sumuverhon läpi, baileyskaakaon vauhdittamana. Olipa kokemus, 12 tunnin uskomattoman ihana kamala päivä. Nyt makaan vielä enemmän liikkumatta kuin eilen, jos mahdollista, ja tuntuu, että norsulauma olisi juossut ylitseni. Mitä ei nainen joululahjojen (muiden, huom!) eteen tekisi.



No comments:

Post a Comment

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS