Tätä päivää on ootettu kohta puolen vuoden päivät ja oon vältellyt aihetta, jotta pystyisin keskittymään välillä muuhunkin. Mut nyt se on vihdoin täällä. Nyt mä saan hehkuttaa itseni pilviin luvan kanssa.
Ei edes superlatiivit riitä. Huomenna räjähtää pankki täynnä iloa, räiskyvää naurua ja elämän ihanuutta enkä oikeesti pysty sanoin kuvailemaan sitä euforiaa missä oon leijaillut koko viikon!
Mä meen huomenna Tampereelle hakemaan Luisin yli viikoksi Vaasaan
ja meidän perhe on koossa taas, cannot beliebe it! Mutta niinkuin me sovittiin verivalan lailla, Briteistä lähtö ei todellakaan ollut mikään päätös, vaan uusi alku. Tää on nyt sen alun alku.
Voisin kirjottaa tästä aiheesta kirjan, mutta ne jotka mun matkaa on seuranneet varmasti tietää kuinka rajattoman onnellinen ja merkityksellinen juttu tää on. Mutta HERKISTELYT SIKSEEN! Mä haluun nähä tän familyn paketissa, Fontanan ysäripuolella, nauraa ratketakseni aamun pikkutunneille ja aamulla ottaa luvun onko kaikki hengissä (good old times), eikä siihen tarvita ees whatsappia! Miettiä yhessä elämän tarkotusta aamutakki päällä eikä tulla mihinkään tulokseen, ostaa keksejä ja syödä kaikki kerralla. Pakahdun onnesta.
Mikä parasta, meidän kolmen lisäksi saadaan visiitille sokeriksi jo muutenkin mielettömän kakun päälle iki-ihana Juuli, jonka kanssa jaettiin vuosi Sotonissa ihan mielettömien muistojen, itkujen ja naurujen kera!
Vaasa be warned.
Ja vähän fiilistelyjä Southamptonin ajoilta.
