Tänään vähän spesiaalimpeja thursday thoughtseja. Ylläoleva biisi ei oikeastaan ole mun tyylinen ollenkaan, enkä voi sanoa sillä olleen mulle mitään suurta merkitystä. Ei ennen tiistaita. Laita soimaan.
Mun on vaikea kuvailla niitä hetkiä, kun kalifornialainen tatuoija laittoi Where the wild roses grown soimaan huoneeseen tosi kovaa, niin kovaa etten kuullut omia ajatuksiani eikä mua ei enää jännittänyt. Makasin paikallani hiljaa, paljon kauemmin kuin pitkään aikaan - vihdoin oli pakko pysähtyä ja miettiä. Mutta tunne oli erilainen kun luulin.
Halusin tatuointia vuosia, mutten aiemmin tuntenut mitään kyllin omakseni halutakseni sen kehooni lopullisesti. Viimein mä kuitenkin pääsin siihen vahvaan pisteeseen että this is it ja nyt mä haluan kantaa juuri tätä loppuelämäni. Kuva on mulle aivan valtavan tärkeä ja se oikeastaan saavutti lopullisen merkityksensä tekohetkellään. Mä ehdin ajatella niin paljon siihen liittyviä asioita, syitä ja seurauksia: mitä tää mulle merkitsee, miksi mä otan tän juuri nyt, miksen mä halunnut tätä aiemmin. Ja yllättäen mulla olikin vastaus kaikkeen. Myös niihin asioihin, mistä en oo täällä blogissa koskaan kirjoittanut.
Kun mä kävelin ulos siitä studiosta Lindan kanssa Berliinin sydämessä, mulla oli kevyt ja vahva tunne. Nyt mä kannan mukanani tarinaa, johon aika lailla kiteytyy mun kaikki tunteet tätä kaupunkia ja sen muistoja kohtaan. En osannut odottaa mitään henkeäsalpaavaa kokemusta, mutta sitä se todella oli ja nyt oon ikinonnellinen mun sydämen vieressä kulkevasta suojelijasta. Mun ystävä sanoi, että toiset tarvitsee deadlinen, etelänmatkan tai uuden harrastuksen kääntääkseen uuden sivun - mä uskon, että mä tarvitsin tätä.
Olis mahtavaa kuulla teidän tarinoita ja ajatuksia tatuoinneista. Niin kiehtovaa.
P.S. Iskä, älä panikoi. Soita äidille.
// Today some more special thursday thoughts ahead. The song above is not really my style and never had any deeper meaning to me. Not before Tuesday. Play it please.
It's impossible to describe the feeling when a californian tattoo artist let Where the Wild Roses Grow play very loud, so loud that I could no more hear my own thoughts and just stopped being nervous. I was lying down still and quiet, much longer than I had done for ages - finally I was forced to stop and think. But it felt different from what expected.
I had wanted to get a tattoo for years, but I never found something deep and own enough to ink it to my skin for good. Finally some time ago I got this strong this is it-feeling and wanted to carry just this for the rest of my life. The picture has a huge importance to me and actually got its final significance while being done. I had time to think about questions related to it: what it means to me, why I am getting it just now and why I wasn't ready before. And surprisingly, I had the answer for all of those. Even the ones I never mentioned here in the blog.
When I walked out from that studio with Linda in the heart of Berlin, I had such light by strong feeling. Now I am carrying a story that pretty much sums up all my feelings towards this city and its memories. I wasn't expecting such breathtaking experience but that's what it was and I am just overwhelmingly happy about the guardian staying by my heart from now on. A friend said to me that some people need a deadline, holiday or new hobby to start a new chapter - I believe I needed this.
I would love to hear your stories and thoughts about tattoos. So fascinating.
P.S. Dad, please don't panic. Call mom first.
No comments:
Post a Comment