25 August 2012

22 DAYS

22 päivää jäljellä lähtöön. Sitten se odotettu reissu alkaa! Availen tässä postauksessa vähän tulevaa vaihtoa, vaikka niin paljon juttuja on vielä auki.

VUOSI

365 päivää, 52 viikkoa, 12 kuukautta... kuulostaa pitkältä! Päädyin vuoden mittaiseen vaihtoon oikeastaan sattuman kautta. Halusin jonnekin, missä englannin kielitaitoni kehittyisi ja britit oli vaihtoehdoista kaikista realistisin, kun "kumppaniyliopisto" löytyi. Tämä siis tarkoittaa a) ei lukukausimaksuja b) koulun taloudellinen avustus, mikä itselleni sopii mainiosti! Takataskussa kun ei satu muhimaan ylimääräisiä tuhatlappusia rahoittamaan unelmien freemover-vaihtoani Miami Beachilla tai missä lie :D Kohteena Southampton ja Solent University vaikutti siis kaikin puolin mukiinmenevältä ja lähdön lähestyessä innostun paikasta koko ajan lisää!

Vuoden paikkaan päädyin siis oikeastaan siksi, että paikka tuntui niin sopivalta. Aloin opiskella suoraan lukiosta päästyäni ja olen vielä opiskelujeni alussa, enkä tunne mitään superkiirettä valmistua. Joten miksi en vähän katselisi maailmaa? Jotta asiat eivät kuitenkaan olisi liian yksinkertaisia, seurustelen. Poikaystäväni lähtee myöskin vaihtoon, tosin eri mantereelle. Haasteeseen on kuitenkin tartuttava, joten leuka pystyyn ja kohti seikkailua...

SOUTHAMPTONISSA


Kuva lainattu Googlesta.
Väkiluvultaan about Tampereen kokoinen, brittien etelärannikolla sijaitseva satamakaupunki. Oli sillä väliä tai ei, Titanic aloitti matkansa täältä, sytyn! Lontooseen kestää junalla vain puolisentoista tuntia, joten metropolin sykkeeseen pääsee halutessaan sukeltamaan pikaisesti. Kävin olympialaisten aikaan kurkistamassa sekä Lontoon että Southamptonin ja hurmaannuin kyllä molemmista. Southampton vaikutti Lontoolta minikoossa: kaikkea mitä voi toivoa, mutta kävelyetäisyyden päässä :) Nautin kuitenkin ihmispaljoudesta ja suurkaupungin hälinästä niin paljon, että uskon ravaavani Lontoossa paljon ensi vuoden aikana. Sen kuitenkin näkee sitten arjen asettuessa, miten on aikaa ja rahaa. Tulen takuulla antamaan päivitystä koordinaateistani tulevana vuonna. Sitä siis odotellessa!

YKSIN ?

Ei kai sentään, mutta vieraaseen maahan lähteminen mietityttää. Vaikka olenkin aika reipas ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, uuteen paikkaan sopeutuminen ottaa aina aikansa. Mitä, jos en pystykään hoitamaan asioitani englanniksi, löydänkö oman henkisiä kavereita, jne... Muutan solukämppään, jossa asuu lisäkseni neljä muuta tyttöä, mutta muuta en heistä tiedä. Lasken toivoni pitkälti näiden varaan. Kai nyt neljästä tytöstä hyvällä todennäköisyydellä edes yhden kanssa kolahtaa yhteen? Varmasti tulen toimeen kaikkien kanssa, mutta olisi hienoa löytää joku "oman henkinen" tyyppi kenen kanssa olisi sitten helppo kyynelehtiä kun koti-ikävä koittaa. Suomalaisia ystäviä kun tulee varmasti ISO ikävä.

Tietty myös parisuhdetilanne vaivaa mieltä. Ollaan seurusteltu reilu pari vuotta, opiskeltu eri kaupungeissa, mutta reissattu toistemme luo paljon ja asuttu kesät yhdessä. Yritän takoa päähäni, ettei mikään muu kuin etäisyys muutu, mutten usko sitä itsekään. Vuosi on kuitenkin väistämätön, joten paras kai vastoin luonnettani yrittää olla murehtimatta asiaa. Aika näyttää :)

No comments:

Post a Comment

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS