BERLIN BY NIGHT

Valitettavasti vielä olis pari Berliini-hehkutuspostausta matkalla! Lukiessani tän Oh Berlin, Berlin-postauksen, tuhahdin mielessäni, enkö mä tän paremmin saanut välitettyä kaikkea viikon hauskuutta ruudun läpi? Mutta totuus taitaa olla se, että kahden viikon seikkailuja ei millään pysty tiivistämään - ehkä teidän onneksi. Voi olla, että mun ratkiriemukkaat tarinat huulipunalla vessaan piirtelystä, baarin ovimiesten kanssa nahistelusta tai epämääräisen saksan sönköttämisestä intialaisessa ravintolassa ei sit kuitenkaan viihdyttäisi teitä vuoden 2015 loppuun saakka. 
Berlin by night, mitä mä tykkään/tykkäsin tehdä iltaisin? Reissun aikana sattui niin mahtavat kelit, että parasta oli ehdottomasti istuskella ruohikolla Spreen rannassa, Zalandon toimiston edessä yöhön saakka ja jutella tutuille ja tuntemattomille (entisille) duunikavereille. Tottakai illat hurahti myös baareja kolutessa, aina kuitenkin ehdottoman hyvässä seurassa ja niin, että aamulla kuitenkin kesti päivänvaloa! Klubbailemassa me käytiin harvinaisen vähän: jotenkin tuntui, että puolen vuoden kuulumisten vaihtaminen vaati matalan volyymin ja lasillisen viiniä perinteisen jumputuksen sijaan (vaikka sitäkin mä rakastan).
Kuumina kesävinkkeinä Berliiniin reissaville jäi ehdottomasti Neue Heimatin design-chillailu-baarialue, pussikaljat Spreen rannassa ja mun ehdoton lemppariravintola Dudu.

VAASAN VIKAT

Päivät pitenee, lämpöasteet nousee ja vaatekerrokset vähenee. Kesä on jo ihan ovella, mikä merkkaa montaa asiaa: tentit alkaa olla paketissa, ne kuuluisat oman alan duunit kiven alla, kesäsuunnitelmat levällään kun Jokisen eväät ja rantakuntotavoite siirtyy taas maagisesti ensi vuoteen. Näiden lisäksi vaasalaistuneiden opiskelijoiden paluumuuttoboomi kohti etelää alkaa pian hipoa huippuaan. 
Tää kevät 2015 on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Nimittäin kuluneena viikonloppuna skoolattiin Vaasassa viimeistä kertaa sillä jengillä, kenen kanssa tää etkojen, vätköjen ja jatkojen, piinaavien junamatkojen, maailmanparannusten ja jaloviinan katkuisten iltojen, mutta ennen kaikkea nuoruuden kuohujen täyttämä taival aloitettiin neljä vuotta sitten syksyllä. Musta tuntuu, että vasta äsken me jonotettiin vuoden 2011 lukuvuositarroja ja kirkkaanpunaisia haalareita onnesta soikeana. Mä en muuttais mun opiskeluajasta, tai lähinnä sen kahdesta vuodesta ulkomailla mitään, mut nyt kun maaliviiva Vaasassa alkaa häämöttää en haluaiskaan päästää irti. 
Kun mä neljä vuotta sitten suunnistin yliopistolle hukassa ja nenä kiinni google mapsissa, en tiennyt kuinka siistejä tyyppejä mä tulisinkaan tapaamaan täällä. Olin onnellisen tietämätön aikuistumisesta ja siitä, kuinka nopeasti aika kuluis. Käännän seuraavan sivun hammasta kiristäen ja toivon, että saan meidän pesästä lennettyä nauttia tästä jengistä jatkossakin - kesäterassilla, sattumalta tai kokouspöydän ääressä, aika näyttää. 
Mun opinnot ei suinkaan ole gradua vaille valmiit, mut suuntaan nenäni silti haikein mielin kohti uutta kaupunkia. Stay tuned, tästä ihan pian lisää!
// On Saturday we raised a glass for a four-year journey in Vaasa that is about to end this Spring. God I will miss this people and vibes of being so irresponsible. It all happened too fast. Cannot really put my thoughts into words, won't even try to make it in English. 

OH BERLIN, BERLIN

Wau mikä reissu mulla olikaan! Parin viikon Berliininkeikasta on nyt palauduttu, ainakin fyysisesti - taisin kuitenkin jättää taas astetta isomman palan sydämestäni Saksaan! Sillä hetkellä kun mä raahasin mun ylipainoista matkalaukkua metroon, haistoin turkkilaisen dönerin toisessa ja epämääräisen pilvenpöllähdyksen toisessa sieraimessani ja kuulin espanjalaisten tutun papatuksen selän takaa, mä oikeasti hengitin syvään ja ajattelin: nyt mä olen kotona. Siitä se se sitten lähti: kaivattu, toivottu, ehkä ansaittukin loma ihmemaahan. 
Reissun aikana syötiin (liikaa), juotiin (liikaa) ja tanssittiin (sopivasti). Arkipäivinä mä yritin kirjoitella mun kandia, mutta jotenkin kummasti ulkomaailma huusi mun nimeä ja löysin itseni harva se päivä milloin mistäkin lounastreffeiltä, taidenäyttelystä tai pikkuputiikista "tauolta". Illat kului surffaillessa kesteiltä toisille, kun yritin mahduttaa kaiken tärkeän noille vuorokauden tunneille, jolloin mun kaverit oli vapaalla. Mä näin mun ikävöimiä ihmisiä ja sain nauraa kyyneleet silmissä pitkästä aikaa. Tuntuu, et mikään mitä tähän postaukseen kirjoitan ei tee oikeutta sille, kuinka ihanaa musta oli tehdä irtiotto paikkaan jota tällä pallolla ainakin tällä hetkellä eniten rakastan. Tuli-niin-tarpeeseen. Pääsin pakoon kaikkea stressiä ja analysointia ja sain elää ihan vaan hetkessä vähän aikaa. 
Kiitokset Ainolle, joka antoi mun nuhjustaa ja aiheuttaa kaaosta kauniissa kodissaan koko kaksi viikkoa. Oot aina tervetullut mun todennäköisesti viiden neliön suihkuttomaan opiskelijaluukkuun missä ikinä asunkin. 

10 BERLIINI-ILOA

Ihmiset ja niiden hersyvä nauru, jota kaipasin.
Se hersyvä nauru & mauttomat jutut & maukas dinner = tukehtuminen, huutonauru.
Kahden euron pikkoloviinit Berliinin yökiskoilta. 
Yössä suunnistaminen ilman määränpäätä.
Neuköllnin loppumattomat kapakat, joihin pääsee koputtamalla ja joita aamuisin ei enää löydä. 
Niin pahalta haiseva tukka, että aamulla herää savunkatkuun ja silti hymyssä suin sitoo suortuvat nutturalle. 
Se fiilis, kun herää huutavaan nälkään ja tietää pääsevänsä mahtavalle brunssille. 
Vessapaperirulla, jonka pakkasin mukaani aamiaispaikan vessasta: minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa. 
Aurinkokävely ja päiväunet.

BERLIN BUCKET LIST

Kuva otettu melkein vuosi sitten, kun olin onnellisen tietämätön bucket lististä tai mistään muustakaan, mitä vuosi toisi tullessaan.  

Mulla oli pitkästä aikaa vanha kunnon railakas Berliini viikonloppu - sopivan spontaani ja sekava, mutta täydellinen setti synttäreineen, klubbailuineen ja brunsseineen! Näitä viikonloppuja mä eniten rakastan, kun ei koskaan tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja sunnuntaina voi painaa pään tyynyyn entistäkin väsyneempänä mutta niin montaa kokemusta rikkaampana. 

Kokemuksista puheenollen, mä päätin nyt kaverien manipuloimana vihdoin kirjoittaa tänne mun Berlin Bucket Lististä. Se on lista, mitä aloin laatia tajutessani, etten mä asu täällä loputtomiin ja jokainen päivä pitäis elää niinkuin viimeinen - tehdä siis jotain sellaista, mitä vielä haluan tehdä täällä enkä enää Suomeen palattuani välttämättä tulisi tekemään. Listan sisältö on aika hupaisa ja henkilökohtainenkin tatuoinnin ottamisesta nudisti-spahan (molemmat check), joten yksityiskohtaista kuvausta listan edistymisestä mä en valitettavasti voi taata.

Sanompa vaan, että takana on aika käännerikas viikonloppu ja pari kohtaa listalta saan ylpeenä viivata ennen kun painan pään tyynyyn ja suuntaan kohti uutta viikkoa. Berghainista kotiin aamunkoitteessa ja uutena kokeiluna sokkotreffit - ei paha saldo. 

// After long break I finally spent my weekend in a proper Berlin way - perfectly spontaneous and confusing package of bday party, clubbing and brunch! These weekends I love the most: having no clue about what's coming up and Sunday night just closing eyes so exhausted, but so many experiences richer. 

Speaking of experiences, after several manipulations from my friends I have decided to post about my Berlin Bucket List. It's a list I started to make when I realised I wouldn't be spending rest of my life in this awesome city and I should make the best of this time - by doing things I would love to do and wouldn't necessarily do after moving back to Finland. The content of the list is very miscellaneous from getting a tattoo to going to a nudist spa (both check) so unfortunately I won't be going too much into details here. 
Just saying, my weekend was pretty eventful and a few points on my list I can proudly check before heading towards new week. Walking home from Berghain in sunrise, and as a new experiment old fashioned blind date - not bad hah! 

PAVIA BY NIGHT

Paviassa viettämäni illat tempaisi mut takaisin Erasmusaikoihin, good old, kun seikkailtiin milloin missäkin Englannissa suhaillen kesteiltä toisille mitä huvittavimmissa olosuhteissa - näistä moni tarina tuskin koskaan kuolee. Seikkailujen lista sai arvoistaan jatkoa, kun lyötiin Paulan kanssa viisaat päämme yhteen Italian yössä pari viikkoa sitten. 
Paviassa oli Erasmus-unioneiden kokoontuminen mikä tietenkin tarkoittaa huippukestejä, mihin mua ei kahta kertaa tarvinnut kysyä. Rannekkeet siis käteen kahden vuoden tauon jälkeen ja sukellus ratkiriemukkaaseen kansainväliseen kaaokseen sai alkaa! 
Ilta alkoi drinkeillä Paulan vaihtarikavereiden luona, josta sitten porukalla suunnattiin klubille. Taksi ei koskaan tullut, vaikka sitä yritti soittaa kaikki (vai soittiko kukaan), koska Italia. No anyway, sadalta kilometriltä tuntuvan matkan aikana minä ja Paula eksyttiin joukosta ja käytiin naukkaamassa Limoncellot jossain paikallisessa kuppilassa, kerrottiin olevamme 18 (?), jatkettiin urhoollisesti matkaa ja liftattiin itsemme kunnialla perille. Mä en koskaan unohda, kun saatiin kyydin kylkiäisenä mäkkärin kookospirtelöt. Se oli silkkaa kohtaloa. 
Tunnit hurahti lattarihittien tahdissa ja yö kääntyi aamuun. Oli niin mielettömän hauska ilta, luissa ja ytimissä tunsin sen saman ainutlaatuisen maailmanvalloittajafiiliksen mikä meitä kaikkia yhdisti Englannissa - oli hauskaa olla osa sitä taas hetki! 
Kookospirtelöt, sitruunat, kauhea reikävessa (sinne meinas pudota) ja lelupossu nimettäköön illan teemoiksi, jonka jälkeen voin taas hetken levätä ennen seuraavaa seikkailua. Ja niin me levättiinkin: koko lauantai hukuttiin sohvanpohjalle ja katsottiin Moonrise Kingdomia.
// Long story short: The time I spent in Pavia visiting Paula really reminded me of the good old times we shuffled around England together two years ago, so young and so lost (I think we still are). I must say those were among the best times of my life, so we decided to foster our old adventures by adding some stories on the list in Pavia.
Our Fridaynight included Erasmus-party, hitchhiking, limoncellos, coconut milkshakes, toy pig, horrible toilets and much more - in random order. It's even unnecessary to hype how much fun it was to be a part of that victorious and unique Erasmus-feeling again, what I last time experienced in England! Great memories indeed. 
Saturday we spent our day watching (sleeping and pretending to watch) Moonrise Kingdom, love.  

TOAST FOR ZALANDO

Keskiviikkona koitti odotettu päivä, kun puoli kymmeneltä kello kilahti ja Zalando listautui Frankfurtin pörssiin. Kuuden vuoden jälkeen tää on tyhjästä aloittaneelle start-upille aikamoinen merkkipaalu, ja kieltämättä oli hienoa olla mukana juhlistamassa moista riemua, jolla ei todella ollut rajaa. 

Töissä oli tavallistakin hankalampi keskittyä, kun inboxiin kilahti vähän väliä posteja nostattamassa tunnelmaa iltaa kohden. Siitä huolimatta kaikki esimerkillisesti sinnitteli iltaan saakka, kunnes viimein mun ja Ainon lisäksi sadat zalandolaiset kokoontui kilistämään lasit jos toisetkin pörssilistauksen johdosta aamunkoittoon asti. Toimistolta suunnattiin ääriänsä myöten täynnä notkuvalle klubille, missä lopulta juhli väki yrityksen kaikilta toimistoilta, niiltäkin missä ei ole koskaan päässyt käymään. 

Oli drinkkiä, tähtisadetikkua, hyvää seuraa ja lattaridiscohittejä - ilta siis vailla vertaansa. Zalando sai ansaitsemansa kestit, unohtamatta mielenkiintoista työpäivää seuraavana päivänä kun kaikkien päätä särki kilpaa ja korvissa soi. No, niinkuin mä Instagramissakin (@essiini) mainitsin, you don't make a stock market debut every day! On kiitollinen ja onnekas olo siitä, että oon päätynyt Zalandolle ja osaksi tätä. 

// Wednesday finally was the hyped day, when the bell rang at 9.20 and Zalando made its stock market debut at Frankfurt stock exchange. After six years I see this as a remarkable milestone for a start-up kicked off from zero and undeniably it was great to be part of the celebration that at some point didn't seem to have an end at all. 

During the day concentrating was even harder than usual as my inbox was overwhelmed with e-mails hyping about the upcoming night. Nevertheless, in addition to me and Aino it seemed that everyone exemplary made it to the evening until hundreds of zalandos gathered together to raise a toast (or a few) for the listing, until the dawn. From office we headed to a completely packed club where employees from other locations joined us. 

Drinks, sparklers, great company and latino disco hits made sure that the night was memorable. Zalando definitely got the celebration deserved, not to mention the interesting day after when  our community shared the uniting feeling of headache and mysterious fatigue. Well, as I already stated on Instagram (@essiini), you don't make the debut every day! I feel grateful of the opportunity to work and being a tiny part of this story.

CASUAL BERLIN SUNDAY

Normisunnuntai, mitä se on mulle? Tyypillisesti nukun hävettävän pitkään, niin pitkään että äiti sanois olevan jo ilta kun herään. Sitten mä saatan a) suunnata open airiin jos on lämmin, b) lähteä kavereiden kanssa yhdelle Berliinin mahtibrunsseista tai vaihtoehtoisesti c) tilata sushia kotiin, jos tukkaan sattuu niin paljon ettei voi liikkua - riippuu aika pitkälti lauantain riennoista. 

Yks mainittava asia on kuitenkin sunnuntain musiikkivalinnat. Jos mua lykästää eikä laittoman cool DJ kämppis ole kotona, mä rakastan kuunnella Abbaa ja Kaija Koota, mitä en kehtaa tehdä kun se on mestoilla. Oon kyllä jäänyt kiinni pari kertaa, et ei tässä varmaan paljoa oo pelastettavissa. Mut sunnuntai on sunnuntaimusiikin kulta-aikaa. Myös sen, mikä tulvii mun parvekkeen ovista sisään.

Sunnuntaista on kiistämässä noussut mun Berliinielämän aikana mun lempipäiviä. Intensiivisen ja nopeakäänteisen viikon jälkeen mä niin rakastan vaan olla ja pötköttää villasukat jalassa. Ja kuunnella laitonta musaa tietty. Ja tanssia, jos tukkaan ei satu. Sunnuntaihin mennessä mä yritän hoitaa kaiken muun töhötyksen pois niin, et tää päivä on omistettu vaan olemiselle. Gotta love it.

Mitä te teette sunnuntaisin? Oon kuullut huhua sunnuntaisiivouksista ja vaikka mistä… Kertokaa! 

// What is my basic Sunday like? Typically I spend my day sleeping so long that my mom would be embarrassed. Then I might a) head to an open air if it's warm enough, b) go for one of the many awesome brunches this city has to offer or optionally c) have some sushi home-delivered, if my headache is too hard to be beaten - mostly depending on rhythms of the Saturday night.

One very important thing to mention is the music mood of Sunday. If my illegally cool DJ flatmate doesn't happen to be around, I turn the volumes up with Abba and Kaija Koo, what I just don't dare to do yet when he's home. I have got caught a few times though, so I'm not sure if there is anything to save.  Anyway, Sundays are definitely for Sunday music. 

With no doubt Sundays have become one of my favourites during my Berlinlife. After such intensive and fast-paced weeks is just so great to be still and laze under blanket the whole day with my wool socks on. And listen to this Sunday music of course. And dance, if head doesn't hurt too much. By Sunday I always try get all the forced tasks of the week done in order to dedicate the day just for being lazy. Gotta love it.

What do you guys do on Sundays, any special rituals? I've hear scary stories about Sunday cleaning… Tell me!

BUT DON'T YOU MISS HOME?

Kyllä mä ikävöin. Otsikon kysymykseen pääsee vastaamaan säännöllisin väliajoin muille ja itselleen, ja kun mun ihana työkaveri Marjaana kirjoitti blogissaan Add More Color klik niin osuvasti koti-ikävästä, mä halusin kantaa oman korteni kekoon. 

Ikävä on sellanen pieni palanen, mitä oppii kantamaan mukanaan olemalla silti tosi onnellinen. Välillä se kuitenkin vyöryy päälle aaltoina, esim silloin en voi olla osa tyttöjeniltaa, kummitytön synttäreitä tai iskän kalaretkeä. Kuten Marjaanakin kirjotti, ikävä on aika lähellä puhdasta kateutta - miksi mä en voi olla tuolla? Mutta sit mä palaan aina samaan pisteeseen: mä voisin, mutta tää oli mun valinta. 

Ja oon nyt ihan rehellinen. Mä en usko että olisin onnellisempi Suomessa miettimässä mitä elämältäni haluan, this is it. Sukeltamalla tänne Berliinin kuplaan ja sen vauhdikkaaseen arkeen mä tiesin ja hyväksyin tietyistä asioista irti päästämisen, mikä on ollut tavallaan myös vapauttavaa. Mut tunnustan myös että salaa odotan jo joulukuuta ja kotiinmuuttoa, mun virallista tavallisen elämän kokeilemista. 

Kuvat on viime lauantailta Lahdesta, tyttöjenillasta mikä sai silloin ja saa mut nyt ikävöimään kotia. Kaiken älyttömän jutun keskellä me myös pysähdyttiin miettimään miten eri maissa asuminen on muuttanut ystävyyttä ja meitä ihmisinä. Ei yhtään mitenkään. Halauksia kaikille kotiin <3

// Yes I do. I answer this question regularly both to myself and others, and when my adorable colleague Marjaana wrote so well about homesickness in her blog Add More Color click I wanted to take up thiechallenge as well. 

I guess homesickness is like a small piece that you learn to carry but still be happy. Still, every now and then it hits like a big wave when I cannot be part of a girls night out, birthday of my goddaughter or dad's fishing trip. As Marjaana wrote, longing is very close to pure jealousy - why can't I be there? But then I always return to the same point: I could, I just didn't choose to. 

And let's be honest here. I wouldn't be any happier in Finland thinking what I want from my life. This is is. By diving into this intense bubble of Berlin I knew and accepted the fact that I am letting go of some things for a while, what has also been quite relieving in some way. But I do admit that I secretly count days to December and moving back to Finland, the official start of my normal life trial.

Pics were taken last Saturday at one of those girls nights that made me miss home then and still does. In between all the crazy girl talk we also took some time to stop and think how the distance has changed our friendship. It hasn't. Hugs to Finland <3

THURSDAYS TATTOO THOUGHTS

Tänään vähän spesiaalimpeja thursday thoughtseja. Ylläoleva biisi ei oikeastaan ole mun tyylinen ollenkaan, enkä voi sanoa sillä olleen mulle mitään suurta merkitystä. Ei ennen tiistaita. Laita soimaan.

Mun on vaikea kuvailla niitä hetkiä, kun kalifornialainen tatuoija laittoi Where the wild roses grown soimaan huoneeseen tosi kovaa, niin kovaa etten kuullut omia ajatuksiani eikä mua ei enää jännittänyt. Makasin paikallani hiljaa, paljon kauemmin kuin pitkään aikaan - vihdoin oli pakko pysähtyä ja miettiä. Mutta tunne oli erilainen kun luulin.

Halusin tatuointia vuosia, mutten aiemmin tuntenut mitään kyllin omakseni halutakseni sen kehooni lopullisesti. Viimein mä kuitenkin pääsin siihen vahvaan pisteeseen että this is it ja nyt mä haluan kantaa juuri tätä loppuelämäni. Kuva on mulle aivan valtavan tärkeä ja se oikeastaan saavutti lopullisen merkityksensä tekohetkellään. Mä ehdin ajatella niin paljon siihen liittyviä asioita, syitä ja seurauksia: mitä tää mulle merkitsee, miksi mä otan tän juuri nyt, miksen mä halunnut tätä aiemmin. Ja yllättäen mulla olikin vastaus kaikkeen. Myös niihin asioihin, mistä en oo täällä blogissa koskaan kirjoittanut.

Kun mä kävelin ulos siitä studiosta Lindan kanssa Berliinin sydämessä, mulla oli kevyt ja vahva tunne. Nyt mä kannan mukanani tarinaa, johon aika lailla kiteytyy mun kaikki tunteet tätä kaupunkia ja sen muistoja kohtaan. En osannut odottaa mitään henkeäsalpaavaa kokemusta, mutta sitä se todella oli ja nyt oon ikinonnellinen mun sydämen vieressä kulkevasta suojelijasta. Mun ystävä sanoi, että toiset tarvitsee deadlinen, etelänmatkan tai uuden harrastuksen kääntääkseen uuden sivun - mä uskon, että mä tarvitsin tätä. 

Olis mahtavaa kuulla teidän tarinoita ja ajatuksia tatuoinneista. Niin kiehtovaa.

P.S. Iskä, älä panikoi. Soita äidille.

// Today some more special thursday thoughts ahead. The song above is not really my style and never had any deeper meaning to me. Not before Tuesday. Play it please.

It's impossible to describe the feeling when a californian tattoo artist let Where the Wild Roses Grow play very loud, so loud that I could no more hear my own thoughts and just stopped being nervous. I was lying down still and quiet, much longer than I had done for ages - finally I was forced to stop and think. But it felt different from what expected. 

I had wanted to get a tattoo for years, but I never found something deep and own enough to ink it to my skin for good. Finally some time ago I got this strong this is it-feeling and wanted to carry just this for the rest of my life. The picture has a huge importance to me and actually got its final significance while being done. I had time to think about questions related to it: what it means to me, why I am getting it just now and why I wasn't ready before. And surprisingly, I had the answer for all of those. Even the ones I never mentioned here in the blog.

When I walked out from that studio with Linda in the heart of Berlin, I had such light by strong feeling. Now I am carrying a story that pretty much sums up all my feelings towards this city and its memories. I wasn't expecting such breathtaking experience but that's what it was and I am just overwhelmingly happy about the guardian staying by my heart from now on. A friend said to me that some people need a deadline, holiday or new hobby to start a new chapter - I believe I needed this. 

I would love to hear your stories and thoughts about tattoos. So fascinating.

P.S. Dad, please don't panic. Call mom first.

OFFLINE WAS HERE

Eilen koitti aika hartaasti odotetun team eventin - eli siis meidän rankkaa työelämää säännöllisesti tasapainottavan huvittelun! Tällä kertaa luvassa oli jotain uutta ja erilaista, nimittäin iskimme työporukalla cocktailkurssille. Opittiin että cocktail-sanan historia juontaa juurensa kukko(cock)tappeluihin ja että kaiken a ja o tiskin takana on täsmällisyys. Mua muistutettiin tämän lisäksi myös jälkien siivoamisesta...

Jokainen pääsi kokeilemaan tiskin takana tönöttämistä ja höröttämistä ja drinkkejä tehtiin ryhmissä mitä naurulta ehdittiin. En mä siinä innostuksen tohinassa kyllä paljoa oppinut. Tästä huolimatta ilta oli ihan mahtava ja cocktaileista viis sai mut taas miettimään, kuinka onnekas mä olen kun saan työskennellä niin siistien ja lahjakkaiden tyyppien kanssa ja kaupan päälle meillä on hauskaa. Ihmiset on varmasti parasta mitä Zalando on mulle antanut. 

// Finally yesterday was the time for our team event - some fun team building activity regularly to balance our oh-so-hard daily work life. This time the plan was something exotic: we were going to take a cocktail course! During the night we learned that word 'cocktail' has roots in cockfights (?) and the first thing to remember behind the bar is accuracy. Also, for some reason the teacher kept telling me about tidying up after oneself...

Everyone got a chance to be an awesome bartender and try some recipes. I didn't learn much due to my 18-year-old-girl's over-excitement though. Nevertheless, the night was wonderful and reminded me once again how lucky I am to work with such cool and talented (also outside bar) people - they are definitely the best thing this year at Zalando has given to me.