PAVIA BY NIGHT

Paviassa viettämäni illat tempaisi mut takaisin Erasmusaikoihin, good old, kun seikkailtiin milloin missäkin Englannissa suhaillen kesteiltä toisille mitä huvittavimmissa olosuhteissa - näistä moni tarina tuskin koskaan kuolee. Seikkailujen lista sai arvoistaan jatkoa, kun lyötiin Paulan kanssa viisaat päämme yhteen Italian yössä pari viikkoa sitten. 
Paviassa oli Erasmus-unioneiden kokoontuminen mikä tietenkin tarkoittaa huippukestejä, mihin mua ei kahta kertaa tarvinnut kysyä. Rannekkeet siis käteen kahden vuoden tauon jälkeen ja sukellus ratkiriemukkaaseen kansainväliseen kaaokseen sai alkaa! 
Ilta alkoi drinkeillä Paulan vaihtarikavereiden luona, josta sitten porukalla suunnattiin klubille. Taksi ei koskaan tullut, vaikka sitä yritti soittaa kaikki (vai soittiko kukaan), koska Italia. No anyway, sadalta kilometriltä tuntuvan matkan aikana minä ja Paula eksyttiin joukosta ja käytiin naukkaamassa Limoncellot jossain paikallisessa kuppilassa, kerrottiin olevamme 18 (?), jatkettiin urhoollisesti matkaa ja liftattiin itsemme kunnialla perille. Mä en koskaan unohda, kun saatiin kyydin kylkiäisenä mäkkärin kookospirtelöt. Se oli silkkaa kohtaloa. 
Tunnit hurahti lattarihittien tahdissa ja yö kääntyi aamuun. Oli niin mielettömän hauska ilta, luissa ja ytimissä tunsin sen saman ainutlaatuisen maailmanvalloittajafiiliksen mikä meitä kaikkia yhdisti Englannissa - oli hauskaa olla osa sitä taas hetki! 
Kookospirtelöt, sitruunat, kauhea reikävessa (sinne meinas pudota) ja lelupossu nimettäköön illan teemoiksi, jonka jälkeen voin taas hetken levätä ennen seuraavaa seikkailua. Ja niin me levättiinkin: koko lauantai hukuttiin sohvanpohjalle ja katsottiin Moonrise Kingdomia.
// Long story short: The time I spent in Pavia visiting Paula really reminded me of the good old times we shuffled around England together two years ago, so young and so lost (I think we still are). I must say those were among the best times of my life, so we decided to foster our old adventures by adding some stories on the list in Pavia.
Our Fridaynight included Erasmus-party, hitchhiking, limoncellos, coconut milkshakes, toy pig, horrible toilets and much more - in random order. It's even unnecessary to hype how much fun it was to be a part of that victorious and unique Erasmus-feeling again, what I last time experienced in England! Great memories indeed. 
Saturday we spent our day watching (sleeping and pretending to watch) Moonrise Kingdom, love.  

2013

Berliini. Hengissä. Onnellinen. 

Mä olin suunnitellut tekeväni teille uutena vuotena (!) postauksen viime vuodesta, missä olisin vähän hengähtäny ja kelaillu taaksepäin, mitä kaikkea maan ja taivaan välillä mä viime vuonna koinkaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että on hetki keskittyä tulevaan ja jättää menneen syvällisempi ruotiminen sille sopivampaan aikaan. 

Summa summarum, vuonna 2013 jatkoin aikuiseksi kasvamista Briteissä, kävin armotonta elämänkoulua niin hyvässä kun pahassa, erosin, nielin kyyneliä kauemmin kun laki sallii ja mietin elämää enemmän kuin aiempien kahdenkymmenenyhden vuoden aikana yhteensä. Tän matkan aikana tapasin upeita ihmisiä, jotka opetti mulle paljon ja näytti tietä sillon kun se oli hukassa. 2013 siis jääköön mun kirjaan suurten muutosten ja kasvamisen elämänmakuisena vuotena, mikä kuitenkin täyttyi lukemattomista onnenhetkistä ja kohtaamisista niin maailmalla kun Suomessa. Ainiin ja vielä yks juttu. Vuonna 2013 mussa syttyi liekki nähdä, etsiä ja kokea kaikki mitä tällä maailmalla on tarjota. 

Siitä päästäänkin siihen mihin se liekki mua nyt riepottaa - Vaasan koti jäi taakse ja pakkasin elämäni taas kerran laukkuihin, nyt asun Berliinissä tekemässä just sitä mitä aina oon halunnut. Mieli on sekoitus haikeutta siitä mitä jätin taas taakseni, innostusta tästä hetkestä ja aivan loppumatonta uteliaisuutta ja intoa mitä tällä elämällä on annettavaa. 

Lisäksi, kunhan nyt saan kodin ja langattoman netin pelaamaan, yritän pitää teidätkin uteliaina tulevasta. Pusuja!

THROWBACK TUESDAY

Sillon kun nykyhetkessä meinaa eksyä, voi valita katsooko eteen vai taaksepäin. Eilen mä katsoin eteenpäin luonnostellessani tulevaisuuden urahaaveita, tänään mä katson taaksepäin varmasti yhteen mun elämäni onnellisimmista viikoista. 

Luisin suomivierailusta on vierähtänyt kohta pari kuukautta enkä voi ymmärtää kuinka nopeesti aika on kulunut; kaikki kuvat ja muistelot on vaan lojunut luonnoksissa! Toisaalta, kaikkea tätä iloa osaa arvostaa vieläkin enemmän nyt kun se on vähän kauempana. Alkaa taas janota naurua ja seikkailuja tän kaamospimeyden sijaan. Onneksi niitä on pian luvassa ;)

Roadtrippiä, Jeppiksen kevätrullia, mökkisaunaa, maailman oudoimpia aamupaloja, toogabileitä, luistelukoulua ja montaa muuta ikimuistosta juttua kaiholla ja hymyillen kaivaten. 

A LITTLE PARTY NEVER KILLED NOBODY

…or did it? Meidän viikkoon mahtui mökkireissu, pari Fontanaa, ruotsalaispubi, toogasynttärit, tuparit, luistelua (!) ja siinä sivussa kaikkea muuta kivaa aktiviteettia. Nyt istun nöyränä mimminä täyteen buukatun junan kivikautisessa ravintolavaunussa (unohdin ostaa paikkalipun) kohti Vaasaa litkien isoa kahvia sen toivossa, että mun korvien välissä alkaisi ilmetä muutakin kuin oikosulkuja. Harvoin oon sanaton, mutta tällä hetkellä oon vaan onnellinen ja kuutamolla! Silmät seisoo päässä. Maanantaita odotellessa…

Vietettiin Luisin kanssa vikaa iltaa etelän sydämessä, kyllähän lahtelainen nakkarijono pilkun jälkeen kuuluu ehdottomasti Suomen must-see-juttuihin? Tanssittiin lempparibiisit vielä kertaalleen tietäen, että seuraaviin kuvioihin voi mennä pitkä tovi. Huisin illan jälkeen sitten neljän tunnin yöunilla lentokentälle ja heipat (huom ei hyvästelty!) aika tyhjissä fiiliksissä. Kotiin ajellessani aivan käsittämättömästä väsymyksestä huolimatta hymyilin  koko matkan kuin hangonkeksi mietittyäni taas kerran, kuinka moni ihana ihminen mun elämään kävelikään vaihtovuoden aikana – ja mikä parasta, jäädäkseen.  

Kaikessa vauhdikkuudessaan viikko ei ois voinut ollu parempi. I miss Erasmus.

Lisää postauksia viikosta vielä tulossa :)

"CANNOT BELIEVE THIS"

Noniin, täältä pesee erasmus-perheonnea!

Sehän olis ollut jo epänormaalia jos meidän kohdalla kaikki ois mennyt niinkuin elokuvissa. Kun olin viikko sitten perjantaina vaihtamassa Seinäjoella junaa kohti Tamperetta ja lentokenttää, soittaa Luis mulle nukkuneensa pommiin ja jääneensä koneesta. No, onneksi se tuli sitten espanjalaisittain päivän myöhemmin (mikä meidän olis pitänyt osata arvata) :D That's our boy! Me suomitytöt, minä Juuli ja Paula pidettiin sitten ruoantäyteinen suunnitteluilta ja latauduttiin seuraavan päivän vastaanottoon.

Koko lauantai-ilta ja Luisin saapuminen Vaasaan oli täynnä silkkaa hysteriaa. Huutonaurua matkalla asemalle, itkua paikan päällä ja huutonauruitkua sieltä kotiin kävellessä, kainalossamme vihdoin tuo odotettu miekkonen etelän lämmöstä! Ei oikein puhuttu mitään tärkeää. Halattiin ja kiljuttiin vaan hämillään, sitten tupattiin sille tonkka viiniä käteen ja vietiin Fonaan. Näin jälkeenpäin mä varmaankin kävin läpi jotain lievää shokkia koko viikonlopun.

Fonassa Macarenaa, Las Ketchuppia ja inasen Tinakenkätyttöä. Like in the good old days. Happiness!

RIGHT NOW: POHJANMAA ROUNDTRIP

Aivan sanoinkuvailematon viikonloppu täynnä hysteriaa takana, onnea ja kyyneliä! Tänään kunhan kynnelle kyettiin Fontanan eilisillan pyörteiden jälkeen polkaistiin käytiin Vaasa-Pietarsaari-Kokkola roundtrip Pohjanmaalla. Täällä me nyt naatiskellaan Paulan mökillä meren rannalla, ulkona on ihan pilkkopimeää, sauna lämpiää ja ruoka on uunissa. 

En olis koskaan uskonu hakevani saappaat jalassa Luisin kanssa halkoja pienestä puuvajasta ja kuuntelevani kun se opiskelee sanomaan juustovoileipä huustovoileivän sijaan. 

Ultimate Happiness.

LA FAMILIA

Tätä päivää on ootettu kohta puolen vuoden päivät ja oon vältellyt aihetta, jotta pystyisin keskittymään välillä muuhunkin. Mut nyt se on vihdoin täällä. Nyt mä saan hehkuttaa itseni pilviin luvan kanssa.

Ei edes superlatiivit riitä. Huomenna räjähtää pankki täynnä iloa, räiskyvää naurua ja elämän ihanuutta enkä oikeesti pysty sanoin kuvailemaan sitä euforiaa missä oon leijaillut koko viikon! 

Mä meen huomenna Tampereelle hakemaan Luisin yli viikoksi Vaasaan

 ja meidän perhe on koossa taas, cannot beliebe it! Mutta niinkuin me sovittiin verivalan lailla, Briteistä lähtö ei todellakaan ollut mikään päätös, vaan uusi alku. Tää on nyt sen alun alku.

Voisin kirjottaa tästä aiheesta kirjan, mutta ne jotka mun matkaa on seuranneet varmasti tietää kuinka rajattoman onnellinen ja merkityksellinen juttu tää on. Mutta HERKISTELYT SIKSEEN! Mä haluun nähä tän familyn paketissa, Fontanan ysäripuolella, nauraa ratketakseni aamun pikkutunneille ja aamulla ottaa luvun onko kaikki hengissä (good old times), eikä siihen tarvita ees whatsappia! Miettiä yhessä elämän tarkotusta aamutakki päällä eikä tulla mihinkään tulokseen, ostaa keksejä ja syödä kaikki kerralla. Pakahdun onnesta.

Mikä parasta, meidän kolmen lisäksi saadaan visiitille sokeriksi jo muutenkin mielettömän kakun päälle iki-ihana Juuli, jonka kanssa jaettiin vuosi Sotonissa ihan mielettömien muistojen, itkujen ja naurujen kera! 

Vaasa be warned. 

Ja vähän fiilistelyjä Southamptonin ajoilta.

PAULA

Viikonloppu oli kertakaikkisen Paula. Hersyvän nauruinen, elämäntäyteinen ja aina yhtä hyvällä tavalla hämmentävä. Noudettuani kunniavieraani Helsinki-Vantaalta sain pelastaa tämän auton alta tämän tästä (brittiliikenne ja sen suunnat, huoh), puolustella suomen autioita katuja ja muistuttaa että täällä mehukkaiden juorujen kertominen salakielellä suomi ei ole kauhean kannattavaa. Kielestä viis, puheenaiheita olis varmaan pitänyt kellottaa, jotta oltais saatu kaikki käsiteltyä. Agendassa jäätiin noin puoleenväliin!

Oli ihanaa ja haikeaakin (kyllä, itkin lentokentällä) saada tuulahdus maailmalta elämästä jota kaipaan. Hymyilyttää kuulla Paulan ajatuksia siitä, miten kaaokselta elämä tällä hetkellä tuntuu eikä nenä näytä oikein mihinkään päin: itse elin ihan samaa murrosta pari kuukautta sitten. Sitä kaipasi Suomeen, mutta tänne päästyä tuntuikin vieraalta. Mikään ei tavallaan ollut muuttunut: koti oli entisensä, mä kuitenkaan en. Asiat tuntui niin eriltä, mutta sitä on vaikea eritellä miten. 

On turha väittää, että erasmusvuoden aikana olis harrastanut kovinkaan syvällistä itsetutkiskelua lukuunottamatta testejä siitä, kuinka monta tequilaa kahteen suomalaistyttöön uppoaa. Se itsensä analysoiminen alkoi tosiaan vasta, kun oli aika palata entiseen elämään ja tajuta kasvaneensa. Tapansa kullakin, mutta jotkut liftaa Intiassa ja etsii itseään paljain jaloin temppeleissä. Mä luulen, että tää on aika pitkälti ollut se mun itsensä etsimisvuosi: kai sen voi ilman sen suurempaa asketismiakin toteuttaa? Nimimerkillä still working on it.

Oon onnellinen, että mulla on Paulan kaltainen ihminen kenen kanssa voidaan yhdessä olla hukassa vielä pitkän aikaa ja vaikka takertua sumuisiin Southamptonin muistoihin jos nykyhetki tuntuu happamalta. Niin me tehtiin tänäkin viikonloppuna, kookosuklaapallojen ja tuhansien kuvien kera. Paula myös halusi nähdä Lahdesta kaiken näkemisen arvoisen. Käytiin Makuunissa... Ja vesiuruilla ja satamassa.

Nähdään Vaasassa, can´t wait <3