?

Kello 5. Palohälytys, evakossa pihalla oltu kohta kaksi tuntia. Kylmä. Ikimuistoinen vika yö, ei lisättävää.

Näin jälkipäivityksenä, löysin uutisen, missä tarkempi selostus viime yön tapahtumista. Onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin!

FLOWER POWER

Muutamat mainiot kestit taas takana ja nyt vietellään leposunnuntaita! Huomenna pakataan kimpsut ja kampsut ja suunnataan rautateitse explooraamaan mitä Brightonilla on tarjottavanaan, siitä varmasti postaus luvassa, aika spontaani retki tulossa :) Ollaan tapaamassa paikallisia nuoria ja viivytään varmaan tiistai-iltaan. We will see! 

Lauantaina oli täydellinen pikniksää ja käytiin fiilistelemässä Southamptonin kauniita puistoja. Päälle pääsi kukkaiset farkut, mitkä löysin paikallisesta kiinakaupasta jo kauan sitten, mutta halusin säästää värikkäämmille keleille! Täältä pesee, hauskaa sunnuntaita kaikille x 

AFTER WORK

Melkoinen voittajafiilis! Täällä blogin puolella on ollut hiljasta kun huopatossutehtaalla syystä, että ollaan Paulan kanssa asuttu viime viikko aika tiiviisti kirjastossa (joka kirjaimellisesti on auki 24/7)! Aamulla ensimmäisten joukossa valtaamaan vakkarispotit ja siinä sitten kiroillen huokaillaan se 12 tuntia tuloksena monta mehukasta facebook-keskustelua ja essee-asiakirja edelleen tyhjänä. Nutturat ja kuivashampoo viikon valtatrendeinä, nukkuminen on ollut out.

Eilen kuitenkin juhlallisesti kymmenen minuuttia etuajassa palautettiin vuoden viimeiset työt yliopistolle. Kirjoja palautettaessa melkein ilon kyyneleet virtasi kun tajuttiin että ei terve mikä kärsimys on takana päin :D Mun viikkoon mahtui ihan 45-sivuinen (!) lopputyö muotiprosesseista, psykan tuskallinen essee, riskianalyysi-esitelmä Indonesiasta ja lopulta ranskan koe. Toki tätä työmäärää olis voinut vähän hajauttaa, mutta mä oon mestari tekemään näitä virhearviointeja, mitä kouluun tulee.

Pidemmittä puheitta, kouluvuosi briteissä on ohi ja nyt pari viikkoa nautitaan säistä ja juhlitaan! 

Koulusta teen varmasti jonkun deepimmän yhteenvetopostauksen sitten kun maltan. Nyt on jonossa paljon juttuja viikon varrelta, mitä alan tänne päivittelemään. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

LOLO 22!

Keskiviikkona päästiin aikamoisiin juhlatunnelmiin, kun Lorenzo, kavereiden kesken Lolo täytti vuosia. Kestit pidettiin yläkerrassa eli Lorenzon, Luisin ja Paulan kämpässä, missä allekirjoittanuttakin juhlistettiin pari kuukautta sitten. 

Kekkereissä oli fiilis katossa, kaikki vanhat ja raihnaisetkin erasmukset olivat uskaltautuneet ulos koloistaan ja lähes alkuperäinen kööri saatiin taas kasaan. Järjestelyt oli hoidettu huolellisesti koristeluja ja rekvisiittaa myöten, kuten kuvista näkyy mun päähän juuttui sitten lopulta nuo tropiikkilasit ihan tappiin asti. Eipä tarvinnut miettiä onko silmät kierossa. Synttärisankari oli tapansa mukaan huolehtinut tarjoiluista hyvin omalla, miehisellä tavallaan: alkuruoaksi tequilaa sitruunan kera, pääruoaksi tequilaa höystettynä tabascolla ja jälkiruoaksi sitten raakana kun muut tarpeet loppuivat kesken. Vieraille näytti kuitenkin maistuvan, kun taas omissa juhlissani saimme nauttia kakkutarjoiluista vielä viikko juhlien jälkeen :D 

Meitä oli perinteisesti viitisenkymmentä tuossa opiskelijakeittiössä, mutta sopu tilaa teki! Joukkoomme liittyi myös kovin leppoisa järjestysmies, joka ei hyväksynyt italialaisen sankarimme tarjoamia lahjuksia juhlien jatkumiseksi. Saimme tämän kanssa kuitenkin muutaman yhteiskuvan ja näytti viihtyvän railakkaassa menossa oikein hyvin, mutta lopulta herra kuitenkin ammattivastuunsa tähden pahoitellen joutui juhlat hiljentämään. 

Siitä sitten ilta jatkui Oceanaan ja pyörähtelimme ysäripuolella pitkään ja hartaasti. Mahtava ilta :) 

Synttärisankari vauhdissa! 

Allekirjoitin kaverini Erasmus-muistolippua ja ikuistin tekstin sitten näppärästi sukkiksiini. Tarhat kertoo elämästä, eikö? Tekevälle sattuu :) 

Hurmaava Celine 

Tomin (!) leipomat synttäricupcaket

Juhlien Suomi-edustus ja huihai

HAPPY FRIENDSHIP'S DAY

Tänään on vietelty ystävänpäivää brittiläiseen tapaan naurettavan kaupallisissa merkeissä. Oli kaukosuhdeleskeltä suoranainen itsemurha lähteä ystävänpäiväillalliselle ihmisten ilmoille, kun toinen toistaan söötimpi pari käveli vastaan huulet toisiinsa liimautuneina oikein ällöttävän onnellisen näköisinä. Eivaan, ystävänpäivä on oikein kiva päivä ja noin minäkin tekisin. Jos vain satuttaisiin joskus samalle mantereelle.

Mutta asiaan. Aamulla herätessäni aloin pommittaa parhaita ystäviäni toivotusviesteillä. Mielestäni tarkoin harkittuun ja piristävään toivotukseen sain Luisilta pian vastauksen "Happy Thursday to you too" ja mietin ihan äimän käkenä, että mitä täällä oikein tapahtuu, onko meillä joku kina minkä olen vain unohtanut. Lopulta kuitenkin ymmärsin yskän: Luisilla on ollut viime aikoina pari risua rakkaudessa, eikä se siksi ollut oikein juhlatuulella lähettäessään espanjalaisella sarkasmilla maustetun toivotuksen. Mutta haloo, sehän on YSTÄVÄNPÄIVÄ? - Niin meillä Suomessa. Ei täällä. Itse sain osakseni koko päivän toinen toistaan oudompia reaktoita, kun kaulailin naispuolisia tuttaviani toivotellen onneni kukkuloilla hyvää ystävänpäivää. Lopulta tämän ahaa-elämyksen saatuani menin pari kertaa suoraan asiaan ja kyselin kansainvälisiltä kavereiltani, että mites teillä, onko tää rakkaus- vai ystäväpäivä. Ja poikkeuksetta, päivä on tosiaankin tarkoitettu vain pareille. Joka päivä oppii uutta. Ainiin. Koska olin niin överi-ystävänpäivä-hölmö enkä osannut käyttäytyä toivotusteni kanssa, sain Julialta illalla lahjaksi pahvisen sydämen muistoksi tästä kulttuurielämyksestä. Hyvä niin, koska rinnassani pamppaileva suli sillä sekunnilla!

Vähän asiaa tutkittuani varmistui muisteluni siitä, että tähän liittyy jotain antiikin avioliiton jumalattaria sun muita, miksi koko perinne on ylipäätään saanut alkunsa. Eli kurjaa myöntää: jollekin suomalaisparalle on vain sattunut 80-luvulla melkoinen emämunaus, kun juhlapäivää tulkattaessa Valentine's Day ristittiinkin ystävänpäiväksi. Toisaalta, hyvä niin. Rakastavaisillahan on vuosipäivänsä ja joulut ja uudetvuodet sun muut kissanristiäiset (ja nyt siis puhuu seurusteleva neiti). Ystävät siis ehdottomasti ansaitsevat päivänsä!

Siispä. Rakkaat ystäväni siellä kaukana. Mulla on teitä hirveä ikävä, ajattelen teitä joka päivä. Hyvää ystävänpäivää <3

JUST NOW

HEVOSTELEMASSA

Jep, viikko varmaankin on vierähtänyt edellisestä postauksesta ja mulla ei ole yhtään mitään hyväksyttäviä selityksiä. Olen ollut kiireinen tehdessäni en yhtään mitään, eikä ole tapahtunut mitään raportoitavaa vaikka on tapahtunut tosi paljon. 

Täällä tulee vähän väliä sellaisia hetkiä missä mietin, että vitsi en ois ikinä uskonut olevani joskus tälläisessä tilanteessa. Ihan tavallisia tilanteita, mut silti sellaisia mistä tekis mieli soittaa äidille. Välillä koulussa, kun seison luokan edessä tietämättä hitustakaan siitä mitä olen tekemässä, välillä paikallisen ripsitädin kotona, kun sen chihuahua haukkuu ja puhutaan brittiläisestä lastenkasvatuksesta Dr. Philin huutaessa taustalla, tai ihan missä vaan. Siksi mä päätin, että alan tallentaa puhelimeen ihan niitä maailman turhimpiakin kuvia, jotten unohtaisi mun täällä eletttyjä arkikuvioitakaan! 

Eilen oli taas tallipäivä. Kesken koulupäivää siis haisevat kamppeet niskaan ja hurukyytiä kaupungin ulkopuolelle, missä Gleneagles talli pitää majaansa. Siellä pari tuntia raitista ilmaa, mielen virkistystä, hammasten kiristystä ja virtaavaa hikeä. Tunnin jälkeen on aina ihan mieletön fiilis, varsinkin jos olen ymmärtänyt enemmän kuin puolet annetuista ohjeista ;) Tämän jälkeen sitten mulla ei tietenkään ole aikaa suihkulle, vaan vaatteidenvaihto tallin ulkovessassa kylmän hien palellessa ja takaisin luennoille, entistäkin haisevampana. Tehokasta ajankäyttöä, etten sanoisi! 

P.S. Miksi mun blogin fontti on vaihtunut paksummaksi ja rumemmaksi ilman lupaa? IT-tuki siellä kotona, hjälp hjälp!

STORMY WEEKEND

Juuri kun pääsin kehumasta kaunista kevätsäätä Southamptoniin pöllähti viikonloppuna jonkin ties minkä paineen saattelemana HIRMUMYRSKY. Ajatelkaa nyt, kaksi astetta pakkasta ja viisi senttiä lunta (päivän ajan), on sitä huonompiakin syitä perua oppitunnit ja sulkea kirjastot! Puistot tulvivat lapsia ja lapsenmielisiä tekemässä lumiukkoja sellaisesta kuraisesta ohuesta ensilumesta ja innokkaimmat vaihtarit viettivät päivänsä lumisotien. Samalla kuitenkin pukeutumistietoisuudestaan surullisenkuuluisat brittineidit ulkoiluttivat ylpeinä Hollisterin minishortsejaan. Kyllä, kaikki on nyt nähty. Minä ja Paula vedimme verhot visusti kiinni ja olimme tylsiä suomalaisia. Se kolmen viikon Suomessa viettämäni tarvi riitti. 

Kuten kuvista näkyy ilma on jo seljennyt ja yhteiskunta alkaa palata uomiinsa. Silti juoksin tänään koululle hiki hatussa vain kuullakseni, että tuntia on lykätty sääsyistä. Kerran saadun lumisateen kunniaksi näitä vaarallisia sääolosuhteita voi varmaan käyttää tekosyynä vielä toukokuussa. Omasta puolestani saisi tulla muutama pyry lisää, alkaa kouluhommat kasaantua siihen malliin, ettei pari vapaapäivää olisi pahitteeksi.

Siinä ne nyt on, parempi myöhään kun ei milloinkaan: burgundit pöksyt, ei pinkit kuten kuvissa näyttää! Tiukat ja tsäpäkät kun sukkahousut konsanaan, ei kyykkyyn uskalla mennä ettei nappi poksahda, mutta väliäkös sillä ;) Selailtuani vanhoja postauksia asetin itselleni pikkuisen ehdon. Edes pari asua jooko ilman leokuosia tai tuota maailmanpelastaja-jakkua.

SOUTHAMPTON COMMON

Hyisenkylmää maanantai-iltaa!

Ajattelin postata pari kuvaa viime viikkoisesta kävelylenkistä, mikä virkisti mieltä ja paransi maailmaa hurjasti. Paulan kanssa tarvottiin 12 kilometrin reissu kamerat kaulassa ja luonnosta nautiskellen. Tietty kerrattiin myös viikon painavimmat juorut, mille Erasmus-kiemuroissa ei näy loppua koskaan... Kävimme siis Southampton Commonissa, äärettömän isolla puistoalueella, joka osoittautui kuin satumetsäksi. Lampia, pieniä salapolkuja ja nurmiaukioita loputtomiin! Southampton on puistoisuutensa ansiosta täynnä ihan täydellisiä lenkkimaastoja, melkein mistä tahansa suunnasta löytää jonkun kauniin puisto- tai metsäpolun :) 

Kävelylenkin aikana heräsin siihen, että talvi on tulossa. Juoksupaidat eivät taida enää jatkossa riittää, täytyy kai suunnata Sports Directin tarjousrekeille ja investoida tuulitakkiin, voi harmi. En tiedä mitä olen ajatellut tänne muuttaessani, koska jätin tosiaan kaikki talvitakit ja pipot ja lapas-osastot kotiin. Olin kuullut, ettei ilman kai pitäisi viiletä nollan alapuolelle, ehkä en pitänyt sitä kylmänä? Napakka merituuli saa kuitenkin jo viiden asteen tuntumaan hyiseltä! Varsinkin yön pikkutunteina kotiin tarpominen on aika viiltävä missio. Jatkuva palelemiseni alkaa olla jo yleinen vitsi, kun suomalaisten nähtävästi oletetaan olevan igluissa syntyneitä erämiehiä.

Tämän viikon agendassa on ehdottomasti kuntosalikortin hankkiminen: löysin sopivan salin jo viikkoja sitten, mutten ole nähnyt jäsenyydelle tarvetta tämän kaiken hulinan keskellä. Nyt elämä alkaa kuitenkin rauhoittua ja haluan päästä liikkumaan. Lisäksi, isä tulee pidennetyn viikonlopun visiitille torstaina, ja olen superinnoissani! Ihanaa saada tuulahdus sieltä kotoa (ja kenties myös Reissumiestä ja untuvatakki)! Vietämme isänpäivää tänä vuonna siis Lontoossa :)

 Mukavaa työviikkoa xx

                 

                  

MY HEART WILL GO ON

Imelälle otsikolle on ilmeisen hyvä syy: kävimme tänään Southamptonin Sea City Museumissa. Koska Titanicin tarina on merkittävä osa kaupungin historiaa, esillä oli peräti kaksi huolella rakennettua näyttelyä laivan kohtalosta. Sadoista työntekijöistä neljä viidestä oli kotoisin Southamptonista ja tänään romanttisen Hollywood-draaman tapahtumat saivat todelliset mittasuhteet. Kylmät väreet nousivat pintaan muustakin kuin ensirakkaudestani Leonardo Dicapriosta: Sadat menettivät läheisensä. Vaikka tarina on pitkälle kaupallistettu, sillä on oma paikkansa paikallisten sydämissä. Pääkadun varrella on Titanicissa menehtyneille muistomerkki, jota iltaisin valaisee kynttilät kauniiden kranssien kera. Tänään myös oma maailmani avartui siitä, että höttöinen elokuva on vain pinnallinen murto-osa tapahtuneesta. En ole murheen murtama, mutta omatuntoani vihlaisi tajutessani, kun en  leffan ja Dicaprion hurmoksessa ole pysähtynyt miettimään asiaa lainkaan.

Näyttelyissä ei tietenkään saanut ottaa kuvia, ja sain monet vihaiset katseet tädeiltä yrittäessäni salaa napsia kuvia siinä sitten epäonnistuen. Näytillä oli kaiken muun muassa matkustajien matkatavaroita, jäljitelmiä hyteistä, laivan lähetettyjä ja vastaanotettuja sähkeitä ennen uppoamista ja paljon yksittäisiä matkustajien kertomia muistoja matkalta. Tämän lisäksi museossa oli matkamuistomyymälä, missä yllätyin jälleen kerran siitä, miten hyvin tapahtumia, varsinkin traagisia, voidaan kaupallistaa. Oli "kuinka järjestät Titanic-teemaillallisen"-kirja resepteineen ja äänitteineen, postikorttia, hyttipyyhettä ja leffassa Rosen kaulassa killunutta Heart Of The Ocean-korun jäljitelmää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tarina ansaitsee saamansa huomion. Harmi, että esineet olivat niin kalliita.

Museosta suuntasimme porukalla The Art House-nimiseen galleriakahvilaan. Se on vapaaehtoistyöllä pyörivä kulttuurikahvila lukupiireineen ja vintage-tavaroineen. Mielettömän viehättävä paikka kahvikupposelle ja lautapeleille hyvässä seurassa! Ruokakin näytti niin hyvältä, että tuli ihan paha mieli, kun olin valmistanut lounassalaatin valmiiksi kotiin. Ruoassa säästäminen tuntuu välillä niin mahdottoman raskaalta! :D

Kotiin päästyäni otin itseäni niskasta kiinni ja tartuin jo kauan suunnittelemaani missioon: kana-pesto lasagne. Tein sellaisen suurtalousannoksen, että vein puolet Paulan kämppiksille yläkertaan maistiaisiksi. Väittivät että se oli hyvää ;) No, nyt on ainakin taas viikoksi ruokaa. Kiire painaa jo päälle, tunnin päästä täytyisi jo olla istumassa iltaa muiden kanssa. Cheers <3

                      

 

Huomatkaa täydellinen asuvalintani tomaattikastikkeen tekoon!