Tervehdys kaikille. Oon viettänyt kuluneen viikon aikana elämäni hauskimpia ja hienoimpia hetkiä, enkä ole vain raaskinut laittaa sekuntiakaan bloggaamiseen. Luonnoksissa pyörii Brightonit, toogakestit ja läksiäisbileet, mistä postaan suomesta käsin sitten takautuvasti kun ehdin. Nyt kuitenkin vähän sekavaa ajatuksenvirtaa.
Vaihtovuosi on nyt tullut tiensä päähän ja suuntaan ylihuomenna kohti kotia. Vannon, että mua tällä hetkellä pelottaa enemmän palata kotiin, kuin silloin syyskuussa ulkomaille muutto. Mulla on joku mental block ton laukun pakkaamisen kanssa, oon vaan lykännyt ja lykännyt kaikkea lähtöön liittyvää ja nyt alan tajuta etten voi juosta sitä pakoon. Monet itkut on jo itketty ja alan rakastaa tätä elämää täällä joka hetki enemmän. Musta tuntuu, että vihdoin on saanut rakennettua tänne ihanan arjen, Paula ja Luis on mulle kuin oma perhe ja oon oppinut nauttimaan joka päivästä. Miksi täytyy lähteä nyt, kun juuri tajusin miten homma toimii? Empä ole koskaan ennen halannut ystävää ja toivottanut onnellista loppuelämää. Se sattuu.
Lisäksi mä palaan Suomeen ihan uutena ihmisenä. Teen varmasti jotain pohdiskelupostauksia vielä moneen kertaan, mutta tiivistettynä tää vuosi on vaan muuttanut ja kasvattanut ihmisenä niin älyttömän paljon, että ajattelen koko elämästä ihan eri tavalla. On tullut elämännälkä. Tosi deeppiä tiedän, mutta niin se on. Pelottaa, että koko elämä tuntuu pysähtyvän kun tää vauhti, uudet ihmiset, upeat paikat ja toinen toistaan älyttömämmät kokemukset katoaa ympäriltä. Keskiviikosta lähtien se onni täytyy rakentaa tavallisista asioista.
Elämässä alkaa ihan uusi luku, minkä kirjoittamiseen mulla on kaikki avaimet omissa käsissäni. Se on ihanaa ja kamalaa. Näitä ajatuksia voisi jatkaa loputtomiin, mutta säästän teidät tän enemmältä mössöltä. Fiilikset on sekavat: tuntuu, että oon tällä hetkellä maailman onnellisin siitä mitä tää maailma onkaan mulle tuonut tän vuoden aikana. Samalla mietityttää, että ylihuomenna tää onkin taas päälaellaan ja mitä ihmettä sitten tapahtuu. Tyhjyys?
